keskiviikko, 10. marraskuuta 2010

se pakollinen disaineryhteistyönlyttäyspostaus.

nyt kun lanvään loves henkkis-mallisto on muualla jo loppuunpureskeltu, voidaan sitä vilkaista täällä perässähiihtäjäblogissakin. itsehän toki aion jonottaa kyynerpää teroitettuina (vaikka täällä landehenkkiksestä saakin todennäköisesti vain rumia t-paitoja ja halpoja muovikorviksia, joita kukaan ei noin muutenkaan tahdo) liikkeen edessä ja/tai harjoittaa sorminäppäryyttä webbikaupassa, mutta sehän ei estä minua arvostelemasta niitä osia, joista en pidä. ja vähän niitäkin joista tykkään.

ilmeisen traagisen julmasti murhattujen tekojakkien ja yliäänivärikukkaoksujen lisäksi mallisto sisältää muutaman tarkemman tason käsittelyn ansaitsevan. jos ei muuten, niin ihan vaan oman ydinosaamisalueeni, halvan tekohauskuuden, nimissä.

LANVIN FOR H&M

miksi se on niin, että kun minä teen yläasteen pikkunaisten käsityötunnilla paidan, josta roikkuu langan- ja kankaanpätkiä epäsymmetrisesti, saan haukut huolimattomuudesta, mutta kun sen tekee lanvin, se menee massatuotantoon ja siitä maksetaan reilu sata euroa kappale?


LANVIN FOR H&M

kerrankin sun tissit tuijottaa takaisin. tässä siis vastaus hätähuutoihin niille, joiden rintaosastoa tuijotetaan katsekontaktin sijaan. tämä tai hassut pellesilmälasit.

LANVIN FOR H&M

taitoluistelijamekko arkikäyttöön! jokaisen koordinointikyvyttömän ja tasapainovammaisen sisäisen pikkutytön ei-niin-vaiettu unelma! ja koskaan ikinä missäänhän ei voi olla liikaa arsenväristä, strassitettua mesh-kangasta. sanon mesh, koska se on muotiblogien ammattitermi sukkahousukankaalle.

LANVIN FOR H&M



vappukukka vuodelta -87? oletko se sinä? tiesin että palaat vainoamaan minua kostonhimoisesti, kun katsoin telkkarista smurffeja enkä jaksanut kiertää ovelta ovelle myymässä, vaan jemmasin teidät paperinkeräyssäiliöön ja väitin itkien naapurin pahan koiran syöneen kaikki.


LANVIN FOR H&M



vihdoinkin minäkin saan jalat kaulaan asti! gasellimainen pitkäsäärisyys, täältä tullaan.

LANVIN FOR H&M


olenko se vain minä, vai tuijottaako tämän bleiserin napaosasto teitäkin pahaenteisen tyhjällä katseellaan. syön aivosi ja vien sielusi, kun nukut.

i consider my lyttäysurakka done.

11 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Samoja ajatuksia kuin mulla, tosin en vaan osaa muodostaa noin hienoja lauseita! :D

Eeva kirjoitti...

Toi bleiseri ei tuijottanut mua ennen, mutta nyt tuijottaa. Kiitos. Tuli jotenkin vähän levoton olo kun on täällä yksin kotona.

Voisko JOKU selittää mulle ton paidan, jossa on noi jalat? Kaiken muun tajuan edes jollain tasolla, vaikka en haluakaan omaan kaappiini.

Sonia kirjoitti...

Sua on aina hauska lukea, vaikka tuon jalkapaidan itselleni haluankin - eka henkkamaukkayhteistyövaate koskaan mikä oli minusta kiva. :) Mä voin ostaa sellasen ja olla julkisesti vähän vinoutunut niin muiden itsetunto nousee, saa nauraa. :D

Mari kirjoitti...

Ajattelin viime viikolla hetken verran tehdä tämäntyyppisen lyttäyspostauksen, mutta luovuin ajatuksesta, koska en olisi kuitenkaan pystynyt kirjoittamaan sitä näin osuvasti. Kiitos, että puit sanoiksi ne ajatukseni, jotka jätin julkaisematta. :) (Strasseja ihonvärisessä mesh-kankaassa, WTF?). Lätkin omaan postaukseeni lopulta vain pari suosikkiani kokoelmasta - niihin tosin kuuluu myös tuo jalkapaita. Jollain hyvin kieroutuneella tavalla minua kai viehättää ajatus siitä, että kaulassani olisi tyllihame niinku leikisti. :D

Anonyymi kirjoitti...

iskussa on.

Bemary kirjoitti...

Ei luoja mä kuolen! Vappukukka!xD

Rhia kirjoitti...

Erittäin hyvin sanottu.

PS. On se vappukukka, valitettavasti.

Aniyaa♥ kirjoitti...

Toi vappukukka oli kyl aika kova veto : DDDDD...
Mäkää en mitään noist kyl pukis paitsi toi jalkapaita oli nyt ihan OK. Mutta toi vappukukka oli just paras ! xD *reps*

Anonyymi kirjoitti...

Sääripäitä on oikein hot.

Beatrix kirjoitti...

sfds haluun ton tissisilmäpaidan. ratkaisis paljon mun päivittäisiä ongelmia t: pamela

hanska kirjoitti...

oot ihan oossom. pakko sanoo se täälläkin. vi ses på tisdag!