lauantai, 16. lokakuuta 2010

vanhan koulukunnan vaatepostaus. ja uudemman kirjahylly.

tällä kertaa tehdäänkin siis ihan perinteinen vaatepostaus. eli hei katsokaa, mulla on vaatteita, joita en ihan kamalasti vihaa. ainakaan koko aikaa.



ihanan rakeista. onneksi osaamattomuuteni sijaan voin syyttää pimeitä syyskelejä. ja sarjamurhaajailmehän nyt on uusi musta. as is johtokasat.

en ole ihan varma suhteeni laadusta tuohon maastonvihreään (kaikkiin väreihin ja vaatejuttuihinhan täytyy aina olla puoliväkisin rakennettu joku monimutkainen "suhde". niitä helkkarin rättejä kun ei vaan millään voi pistää päälle ja tykätä). viimeisimmän reisitaskuhousuvillitykseni (r.i.p., thank god) jälkeen olen preussilaisella tarmolla hävittänyt lähes kaiken militanttivärisen, ja nyt ne perkeleet hiipivät taas takaisin.

näppärimmät huomanevat kiltisti paketissa pysyneen hyllypirulaisen. nykyään se tosin on matkalla kellarikomeroon vanhenemaan seinänvieripaikan sijasta. että ajatelkaa mikä energiansäästö, kun en alkanut sitä heti kaikella kärppämäisellä reippaudellani kokoamaan.

ja hyllypostaus. kirjamato on vaivihkaa seinääntynyt ja saanut täytettä. itsehän toki osallistuin kiinnitysprosessiin vain lähinnä henkisessä kannustus- ja valmennusmielessä. mutta mä olinkin kipeä. ja todennäköisesti varsin poraepäyhteensopiva. keitin kahvia, sentään.


ai niin. ostin villahousut. harmaat. aion pitää niitä julkisesti. olkaa ihmiset hyvät tästäkin mielikuvasta.

14 kommenttia:

Kyyhylly kirjoitti...

Huikea kirjamato! Pidän!

Onneli kirjoitti...

Wautsi mikä mato, ihan mahtava!

Mika kirjoitti...

Näytät kyllä erittäin söpöltä edelleen joten perinteinen vaatepostaus on erittäin jees :-). Sarkasmikin on kohdallaan. Toivoisin kovasti että löytäisit hieman valoa tunnelinpäästä, tosin se on kovin helppoa sanoa nimimerkin takaa.

Kirjahylly on kyllä magea, toivottavasti lukemisesta on sinulle iloa.

sanumaria kirjoitti...

Minäkin haluan sen tunnelinpäävalon. Todennäköisesti se on kuitenkin a) juna b)mustikkashottilasin läpi näkyvä rokkiräkälän valomerkki.

mari kirjoitti...

Wau mikä mato!!! Mäkin tahon!

Viagem kirjoitti...

Tosi upea kirjahyllyratkaisu! Vautsi :)

Ulrika kirjoitti...

Mäkin ostin harmaat villahousut ja olen jo pitänyt niitä julkisesti. Kovin moni ei nauranut, ainakaan päin naamaa :)

Ja hitsin cool tuo hyllyjuttu, kivalta näyttää asunto!

Anonyymi kirjoitti...

kivat vaatteet, kiva ilme, kiva tiiti. :)

mutta mistä tuommoisen ihan mielettömän, ja just mun kämppään hienosti passaavan kirjahyllyjutun saa itelleen hommata??

Julia kirjoitti...

Oi tuo kirjaviritelmä on ihan mahtava. Onneksi en omista niin montaa kirjaa, että niitä varten kannattaisi erikseen hylly hommata.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä oi mistä saa tollasen kirjamatohyllysen??? se varmaan peittäis koko tän mun yksiöni seinän pituuden mutta sehän nyt ei haittaa, missä noita myydään?

Rhia kirjoitti...

Mä melkein voisin vannoa että tuo ilme antaa ymmärtää että toi asu ei ole ihan sieltä suosituimmasta päästä =) (jos katseet voisivat tappaa niin kuka olisi kuollut tässä tilanteessa, en ehkä halua tietää...) mutta ei se mitään koska mahtishylly hyvittää ihan kaiken (paitsi karkin puuttumisen).

tiiti kirjoitti...

kirjahyllyihkuttelijat: eikö ookin hieno! määkin tykkään. enempi tossa seinällä vielä kuin rullalla lattialla :D

kyseessä on siis kartellin bookworm, jota saa monenkokoisena. itellä on ambientedirect.comista saanee kyllä suomestakin sisustuskaupoista.


mika: no kiitos, pitää kyllä todeta, että mä pidän mun tunnelista just näin kun se on. se valohan on katsos tunnetusti vain vastaantuleva veturi.

sanu: valo se on valomerkkikin, mun mielestä.

rhia: tää on vielä semmonen pieni- tai keskisuuri viharikosirvistys :D

Vimps kirjoitti...

Ihana asu, näyttää hyvältä! Siis onko tuo nahkatakki armeijanvihreä?

Ja seinämato on - varsin matomainen. Siis mahtava!

PS. Ihanaa, kun oot taas alkanut postaamaan asukuvia jee!

katri.y kirjoitti...

voi saatana ku on upea hylly.
eikä edes ollut sarkasmia vaikka siltä saattoi kuulostaa.