perjantai, 22. lokakuuta 2010

hipsterpoika, tunne tapojesi vääryys.

hipsteriys, tuo aikakautemme toinen syöpä (se toinenhan on, noh, syöpä). koska asiaa on muuallakin pohdittu ja itsehän toivotan aina sydämellisesti tervetulleeksi tilaisuuden vihata ja selkäänpuukottaa uutta ihmisryhmää ilman mitään konkreettista syytä, ajattelinkin näin tampesterissa vellovan lost in music -musiikkihipsterbizniztapahtuman varjosta tehdä opettavaisen kaaviokuvan siitä, mikä kusipäisissä hipsterpojissa on oikein erityisesti vialla. tyylillisesti vialla, siis. sisäisesti suurin vika lienee se kusipäisyys. tai no, riippuu mistä tykkää. joku nössöirmeli voisi lisätä tähän sanan "mielestäni", mutta minä en. tässä blogissa ei ole muita mielipiteitä kuin omani, gaddämmit.


alla vielä sanallisessa muodossa viallinen pukine ja sen perässä viiltäväsanainen ja eritelty analyysini siitä, mikä kussakin on vialla. varo vaaraa!
  • pappalakki (harmaa tai ruskea tai jotain epäväristä siltä väliltä) sekä parhaassa mahdollisimmassa tapauksessa samaan sarjaan kuuluvat liivi ja housut (housuissa tulee olla upslaakit, muuten ei tule mistään mitään) - homoa
  • mieskäsilaukku (tiedostava suomidisain-kangaskassi tai olkalaukku) - homoa
  • mustasankaiset nörttilasit - leimiä
  • etuvippa ja kummallinen epäkeskosiilitukka - homoa
  • t-paita (esim. bändilogo jostain kauan sitten kuolleesta, jolla voi hauskasti kyseenalaistaa mainstream-kulttuurin että indien. kuten rehupiikles tai kiss ilman maskeja) -leimiä
  • retroisa trendiasuste, kuten digitaalikello, voi mikä puheenaihe - homoa ja leimiä
  • ei-kulttuuri- tai aikakausisidonnaiset tatuoinnit - kuten tähtikuviot, hirvet tai vaikka numerot esim. 3 - leimiä ja homoa
  • ironiaviikset - homoa tai leimiä (riippuu viiksistä)

tämä hienovarainen läpileikkaus toki pätee vain, jos yrität viehättää naisia. miehenmiellytyksestähän en tiedä sitten mitään.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun viisvuotiaalla on ns. vierailupukuna tuollanen housut + liivi-yhdistelmä, jesperjuniorista. En tienny ettei niiden koot lopu 134 senttiin. hattua ei ollut saatavilla, joten täytyy tyytyä kypärämyssyyn.

t. hipsterin äiti

Loviisa kirjoitti...

Onneks mä oon niin out etten tiedä tollasista hipstereistä mitään. Yleisellä tasolla komppaan, kuten aina, muiden ihmisryhmien kustannuksella tapahtuvaa verbaalista iloittelua ja käsinpiirrettyjä tikku-ukkodiagrammeja.

Bemary kirjoitti...

Onneks mä en liiku porukoissa, joiden mukana törmää tollasiin. Eiku ainiin, enhän mä liiku muutenkaan ikinä missään kenenkään kanssa. Onneks part II.

Vieno kirjoitti...

Kiitos Tiiti tästä. Ihmisviha yhdistettynä verbaaliakrobatiaan piristää päivää etenkin tänään, kun uskoni ihmiskunnan pahuuteen on jälleen vahvistunut. Nimim. Pyörä varastettu eilen

Mari kirjoitti...

Erittäin osuva kuvaus! Lisää tällaista, kiitos. :D

t. liian mainstream hipsteriksi

Enne kirjoitti...

Emot on soulääästsiison, hipsterit rulaa!
http://www.hs.fi/fingerpori/?cmp=tm_etu_fingerpori

tiiti kirjoitti...

anonyymi: hahaa, no nytpä selvis mistä vaihtoehtokuteet hommataan! seuraava trendi: keltainen ankkahelistin.

loviisa: arvasin, että ymmärrät. yleisellä tasolla, siis.

bemary: samis :D

vieno: saleen joku hipsteri nyysinyt.

mari: onneksi maailma on täynnä pahaa-aavistamattomia satunnaisia ihmisryhmiä, joita vihata salaa :D

enne: ahahahaa, fingerpori osaa <3

Anonyymi kirjoitti...

REHUPIIKLES!!

Elsa kirjoitti...

Tiiti, olet aikaasi jäljessä. Jo viime Flown aikaiset hesarin jututhan osoittivat, ettei hipstereitä enää ole. Kukaan Siltasessa roikkuvista ko. ulkonäön omaavista (yhtä lukuunottamatta) ei nyt-liitteen haastattelun mukaan ollut hipsteri omasta mielestään.

Mutta todellisuudessa trendihän ei ole mennyt minnekään eikä mene - kuka nyt haluaisi olla osoittamatta ulkonäöllään sekä kulttuurista orientoitumistaan ettäpuhdasta tyylitajua (mitä nämä viiksetkin, kai, osoittavat). Nyt vain hipsteritermi on kokenut inflaation, minkä takia kukaan ei halua kuulua ko.joukkoon. Ja makusteleppas sanoja, pissis ja hipsteri, niissä on se sama klangi.

Nyt siis pitää keksiä uusi sana kuvaamaan näitä tiedostavia nuoria aikuisia, jotka osoittavat 5euron kangaskassillansa designtietämyksensä. Kusipäähomo onvehkä tähän aikaan sidottuna liian radikaali?

tiiti kirjoitti...

anonyymi: joo! tuli itseasiassa hämmentäväss yhteydessä vastaan tässä päivänä eräänä spotifyn related artistsissa.

elsa: mää nyt oon muutenkin semmonen perässävedettä, että ei liene suurylläri ettei termistökään oo enää ajantasalla. ite tykkään hipsteristä, lähinnä siksi, että siitä tulee mieleen ne semmoiset kamalat lantiohousut.

ja totta, uusi halveerausnimi olisi tarpeellinen, mutta kusipäähomohan on nyt enempi semmoinen rakastava hellittelynimi, ei sitä voi käyttää.

Elsa kirjoitti...

Homolla on kyllä juuri nyt erityisen trendikäs mutta kuitenkin vähän pahis kaiku, jos pitäydytään siitä ja keksitään joku erityisen halveeraava etuliite? Hipsteristä tulee mieleen ne kammottavat snoopyalkkarit H&M:n kataloogista.

sanumaria kirjoitti...

next week we will discuss about suunnistajat, jääkiekkoilijat ja tenniksenpelaajat. miesviha on sentään pysyvää tässä maailmassa.

Mari kirjoitti...

Toden totta! :) Mun mielestä hipsterit ovat rumista vaatteista huolimatta ihan ok, paitsi jos käyttäytyvät ylimielisesti (mitä monet heistä tosin tekevätkin). Mun suosikki-inhokkini kaikista ihmisryhmistä ovat ehdottomasti sellaiset suihkurusketuksessa ja salilla käyvät geelitukkaiset pikeepaitanilkit, jotka ovat omasta mielestään tavattoman hotteja. Pelimiehiksikin niitä kai kutsutaan.

Rhia kirjoitti...

Kaavio- ja havainnollistus kuvat, gotta love 'em. Mä en varmaan tunne ketään hipsteriä koska tää oli ihan uutta mulle. Aina oppii uutta, niinkuin nyt vaikka ihmisvihaamaan hipstereitä.

Peps kirjoitti...

Ekan anonyymin kommenttiin viitaten: jesper on varmaan joku hipsterin esiaste.

AnneVee kirjoitti...

Asuuko kaikki hipsterit Tampereella, ku en mä muista nähneeni täällä? Tosin toi saksikassi aiheutti jonkun mielikuvan pojista, joilla on piukat mustat farkut liian alhaalla, flanellipaita, toisella poskella roikkuva tukka ja sellainen musta kassi, jossa on veitsiä. Se on joku muotibloggarikassi, jota mä en oo tajunnu hankkia.

Anonyymi kirjoitti...

En sinänsä ymmärrä mistä tämä hipsteriviha on peräisin. Hipsterismissä kun ei tunnu olevan oikein mitään muuta vikaa kuin laaja sopulimaisuus - ilmiö joka toistuu kuitenkin lähes kaikissa ihmisryhmissä ja alakulttuureissa - , ajoittainen ylimielisyys taviksia ja massoja kohtaan ja lievä ristiriitaisuus kulutuskäyttäytymisessä (ollaan niin undergroundia ja käytetään vaan second handia, mutta sitten saadaankin isiltä rahat vuokraan kun oli ihan pakko saada se martin margielan paita).

Suurin osa itse kohtaamistani hipstereistä on kuitenkin ollut keskivertoa tiedostavampia, ennen kaikkea taiteellisesti ja luovasti suuntautuneita, itsetietoisia ja ihan fiksuja tyyppejä.

mariahh kirjoitti...

Oi, niin totta :) Loistavaa tekstiä, jälleen kerran!

Laura kirjoitti...

Osu ja uppos! Tapailin viime keväänä erästä graafikkoa (KYLLÄ!) joka putoaa tohon hipster-kuvaukseen niin täysin. Paitsi että kello ei ollu digitaalinen vaan analoginen. Kielsi toki olevansa hipsteri. Ja paljastui muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen ylimieliseksi kusipääksi, joka puhui toisista ihmisistä (tutuista ja tuntemattomista) hyvin rumasti sekä sairasti jonkinlaista syömishäiriötä, koska olisihan se kamalaa olla tikku-ukkoa lihaisampi.

Olipa muuten ihanaa avautua!

Minna kirjoitti...

:D ihan paras

inna kirjoitti...

Kammoksun hipstereitä, mutta on pakko tuoda julki eräs tyylillinen seikka, joka yksityiskohtaisuudestaan huolimatta peittoaa hipsterit noin 600-0. Farkkujen lahkeet takaosistaan tennissukkien varsiin sullottuina. Yhdistettynä, totta kai, Puman tms. "skeittikenkiin".

Puistatus.

AnneVee kirjoitti...

Jos et katsonut tämän viikon PopKultia niin äkkiä Areenaan katsomaan.

Tiina kirjoitti...

Ihan mahtava. :D Repeilin töissä.

tiiti kirjoitti...

hihii, onneksi hipstereiden lisäksi näemmä löytyy riittävästi muitakin tyylisuuntia vihattavaksi, jotta kaikille löytyy omansa, eikä kukaan jää ilman :D hyvää vihaamista vaan siis kaikille mausta riippumatta!