se standardimpi lauantai-ilta: ultraäänitutkimuksia ja saukonmetsästystä

perjantai näytti jotakuinkin tältä, joten lauantaiksi piti keksiä jotain hiukan tervehenkisempää. "tervehenkisempää". suuntana siis jokunen aikuisbaari sekä pelimeiningit.



hämärän peittoon jääneelle kohderyhmälle (kuvittelen sen yläasteen seksivalistustunnin, jossa teini-ikäiset poikaiset saavat tissien ja female bitsien kaaviokuvien sijaan eteensä pastellinsävyisen haikarankuvapelin ja siittiönopan. on muuten yhdyssana, jota en ihan heti kuvitellut näkeväni.) suunnattu lapsentekopeli lienee omiaan houkuttelemaan elämänmiehiä (monikko). ei ihme, että tartuimme siihen välittömästi. yllättyneet kato-nyt-mä-hedelmöityin-tuuletukset ja iloiset "hei, mun synnytys alkaa"-huudahdukset baaripöydästä saisivat ainakin minut kiinnostumaan. tositarkoituksella. toisaalta, olisi varmaan hauskaa kuunnella sivukorvalla viereisestä pöydästä, kun kaksi naista tuopit käsissään pohtii surullisen hämmentyneinä "neuvolassa sanottiin, että lapsestani tulee mongoloidi. mitähän mä oikein teen väärin?" *ryys*. onneksi meillä oli eilen jaffaa. pelkkää jaffaa.




kun miehenhoukutus- ja lisääntymishommista oli saatu tarpeeksi (as if), siirryttiin yleissivistävän osuuden kimppuun. ja mikäs onkaan parempaa siihen tarkoitukseen kuin lapsille ja ilmeisen vaikeasti kehitysvammaisille suunnatun luontopelin pelaaminen murskavoiton kiilto silmissä. se antaa kahdelle citytyttönaiselle kiitettävästi onnistumisen kokemuksia. ja mahdollisuuksia.



pelistä muuten selviää järisyttäviä tieteellisiä hämmästytä-ystäväsi-faktoja, kuten se, että eläinten kuuloelimet ovat usein, get this, päässä. pelin sisältämää hiljaista tietoa taas ovat siiliherätykset, koivun jalanjäljet sekä jäätikköpuumat. ja se, että eläintieteilijät lienevät kokonaisuudessaan perikieroa sakkia. tiivistäen, lautapeleistä on johdettavissa huomattavan paljon käytännön elämässä sovellettavaa tietoutta ja neuvoja. miten epäonnistua elämässä vähemmän? aseta tavoitteesi tarpeeksi alas.