maanantai, 22. helmikuuta 2010

mielipidekirjoittamista muotibloggareille ja muille neideille

kohdataan tytöt faktat: muotibloggareina argumentointi, analysointi ja loogiset ajatusketjut eivät ole leipälajejamme. ja miksi olisikaan, kun maailmassa on niin paljon kivoja leggingsejä, joita kuvata itselaukaisimella kaihoisasti horisonttiin tuijotellen.

toisinaan sitä kuitenkin erehdytään pois mukavuusalueelta ja tehdään se suurin mahdollinen virhe (riitelevien printtikuosien ohella, toki): yksinäinen mielipidepostaus pirtsakoiden polyvore-kenkäkollaasien keskelle. kynnys sen kirjoittamiseen on ehkä liiankin alhainen. kaikkihan osaavat kirjoittaa ja bloggareinahan tässä ollaan varsinaisia sanataiteen mestareita, vai mitä? wrong. välillä näkeekin raapustuksia, joiden perusteella ymmärtää, miksi meidän euro on todellakin vain sen 80 senttiä. tästä ei kuitenkaan pidä suoriltakäsin lannistua. uskon, että pitkällisen harjaannuttamisen tuloksena pystymme jonain päivänä venymään ehkä jopa 85 tai 90 senttiin asti.

mielipidepostaus gone wrong on kuin verinen väkivaltarikoksen uhri. koko ajan etoo, mutta katsetta ei voi kääntää poiskaan. ja voi hitto, kun mielipidepostaus menee vikaan, se menee todella, todella pahasti vikaan. lähtökohdat ovat väärät jo alkumetreillä: asiaan hypätään pohjustamatta, oma mielipide esitetään ainoana totuutena, muut argumentit viitataan kintaalla esim. good ol' kateus-kortilla. sama alaspäinsyöksyvä spiraali jatkuu koko kirjoituksen ajan aina latteaan loppukaneettin asti, saavuttaen surkean lakipisteensä postauksen aikaansaamissa verenhimoisissa kommenttisodissa.

tässäpä siis muutama näpsäkkä pikku pointteri, joilla ehkä vältät ne pahimmat sudenkuopat.

konteksti - get one. konteksti on vähän kuin musta. se sopii kaikkien kanssa ja korostaa postauksesi tarkoitusta (ks. pointti). on hyvä pohjustaa lukijoillesi hiukan, mistä haluat puhua tai miksi ja mistä lähtökohdista tekstisi kirjoitat, ennen kuin tuot raivoavasti maailmankaikkeuden epäkohdat ja suoranaisen pahuuden esille. vähän niinkuin lauluissa on muutakin kuin kertosäe ja vitsiä kertoessa on hyvä kertoa muutakin kuin se pelkkä punchline.

pointti - tämä ei ole mikään tarunhohtoinen ja siivekäs kaukaisesti siintävä haavekuva, kuten halvat parikat, vaan ihan täyttä totta. jokaisessa mielipidekirjoituksessa tulisi tällainen olla, mieluummin selkeäkin vielä. vaikka tarkoitukseton jorinakin on välillä hupaisaa (ks. tämä postaus), mielipidepostaus ilman pointtia on kuin louboutinit ilman punaisia pohjia. eli tunnistamatonta crappia.

perustelut - tarkoitustasi tukevia tosiasioita. huomaa, että tämä on hyvinkin eri asia kuin pointti tai sen toistaminen eri sanakääntein, useaan otteeseen, isoilla kirjaimilla tai kovaan ääneen. "kaikkihan tietävät" ei ole perustelu, ellei kyse ole gina tricot'n laadusta tai muusta yleistietoon verrattavasta. myös asiat, jotka olet kuullut äidiltäsi, ala-asteen uskonnonopettajaltasi tai siltä mukavalta sedältä "ilmaista karkkia" -pakettiautossa saattavat joskus osoittautua vääriksi. muista siis lähdekritiikki ja se, että joulupukkiakaan ei ole olemassa.

mun oma sisäinen maailma - tiedän, että tämä tulee järkytyksenä, mutta sinun kokemuksesi eivät välttämättä vastaa tilastollisesti merkittävää otosta siitä paljon puhutusta oikeasta maailmasta (siis se, joka on pääsi _ulkopuolella_). eli siitä, jossa myös blogisi lukijat yleensä elävät. ja toisaalta, vaikka yläasteen opettajasi kehuikin riipaisevaa ainettasi "päiväni ruskeana koirana" poikkeuksellisen hyväksi tasollesi, se ei tarkoita, että tasosi olisi poikkeuksellisen korkea myös sen sisäisen maailmasi ulkopuolella. suhteuta, saatana.

kato äiti, sarkasmi! - etene varoen. jos hymiöit, teet tämän todennäköisesti väärin. jos joudut erikseen kertomaan, että olet sarkastinen tai että sinulla on, luoja paratkoon, "erikoinen huumorintaju" (tai vielä pahempaa, huumorintaju, jota kukaan ei tajua), teet tämän hyvin todennäköisesti väärin. ja miksi ylipäätään kirjoittaa julkisesti humoristisia juttuja, joista jo etukäteen tiedät, että kukaan muu ei niitä tule tajuamaan? siis muustakin kuin silkasta masokismista (peukut toki sille, visioinkin aina kaikki epähauskat huumoripostaukset varsin piukoissa kokonahka-asuissa kirjoitetuiksi)? sarkasmi ei ole tekosyy kirjoittaa huonosti tai perustella löyhästi. jos teet näin, ne oikeasti sarkastiset ihmiset tulevat uniisi kostamaan.

muillakin on (väärä) mielipide - ihan oikeastiko halusit vain suurta viisauttasi ihailevasti myötäileviä kommentteja? vai ajattelitko infantiilin pseudo-intellektuellilla tekstinpätkälläsi ja muutamalla mukaan väkisinahdetulla sivistyssanalla vakuuttavasi kaikki toista mieltä olevat kerrasta? etenkin jos kirjoitat postauksesi tyyliin "miksi kaikki aina *joku hengittämistä vastaava juttu*", voisi olettaa, että edes yksi niistä kaikista kertoo sen sinulle. varaudu henkisesti kiperiin kommentteihin esimerkiksi pisteliäiltä teekkareilta ja nenäkkäiltä journalistiopiskelijoilta.


nyt ehkä mietit, että kuka kuoli ja teki minusta asiakirjoittamisen kuningattaren? ja että millä ihmeen meriiteillä minä neuvon kenellekään mitään kirjoittamisesta. no kuulepa, voin kertoa, että en millään. en sitten yhtään millään. mutta se on kuule too late, luit jo. eli kuten jo ah-niin-monena muunakin kertana tässä blogissa, sucks to be you.

ps. voitko samalla klikata tuolta tilaa-nappia ja lähettää mulle lakua

52 kommenttia:

visuaalisesti vaativa kottarainen kirjoitti...

Jaaha, lienee aika mennä nukkumaan kun luin tuolta ihan tosissani, että "halvat paprikat" ja mietin, että varsin on erikoinen kielikuva käytössä. :D

Christina kirjoitti...

Juuri tämän takia en kirjoittele blogiini mielipidekirjoituksia. :D Pieleen menneet mielipidekirjoitukset kun ovat tosiaankin suht karua luettavaa ja yllättävän (tai no...) yleisiä. En uskoisi tekeväni niitä itse yhtään paremmin, joten rajaan ne tästä syystä ihan suosiolla pois blogini sisällöstä - silläkin uhalla, että olen sitten se neutraali ja mukapuolueeton tylsimys. :D

Shandi kirjoitti...

Hih hi hii!!!!!!!!!!! Mäkin luin, että halvat paprikat.

Mäkin jätän mielipidekirjoitukset pois blogistani, sillä vaikka mun mielipiteeni on tosi hyviä ja niitä on paljon, en osaa kirjoittaa niistä niin, että muutkin käsittäisivät niiden hienouden.

Stazzy kirjoitti...

Mä haluaisin Panttereita. Niitä karkkilaatikossa olevia.

Olin myös siinä uskossa, että tekstissä puhuttiin halvoista paprikoista, kunnes visuaalisesti vaativa kottarainen kiinnitti huomioni sanoihin uudestaan.

tiiti kirjoitti...

ei helkari, kun hihittelen tuolle paprikoille :D verevä kielikuva, indeed. toisaalta, vihannekset on vakava asia, ehkä jopa vakavampi kuin designer-kengät. pitää selkeästi panostaa enemmän vihanneksiin ja vihannesliitännäisiin tässä blogissa tulevaisuudessa.

tiiti kirjoitti...

lisäksi lupaan panostaa myös nössömäisten mukakirosanojen oikeelliseen konsonanttimäärään.

Rhia kirjoitti...

Kiitos että palautit mut maanpinnalle. Sitä tuppaa joskus vähän itekin ylpistymään kun kuvittelee olevansa kirjoittamisen kuningatar =) Mut hei, näiden vinkkien pohjalta on tosi helppo tehdä seuraava postaus!
Mitkä halvat paprikat, mää näin vaan parikoita.

tiiti kirjoitti...

rhia: hehee, "pahan vaatturinaisen paatokselliset ja vihankatkuiset yhteiskuntakritiikkipostaukset" can't wait!

tiiti kirjoitti...

ja lisään vielä tässä nössöillessäni, että tokihan mielipiteitään jokainen saa esittää halujensa ja kykyjensä mukaan vaikka kolminäytöksisenä pantomiimina, mutta varsinkin silloin kun reipashenkinen arvostelu kohdistetaan suoraan toisten ihmisten elämäntyyliin tai -tapoihin, kannattaa varautua siihen, että ne toiset ihmiset myös puolustautuvat. ja vaativat perusteeksi erityylistä tekstiä kuin päivän asu -postauksilta. silloin olisi hyvä olla itselläkin perusteet ja pohjatiedot kunnossa. toki mielipiteitään voisi myös esittää pohtivan kyselevästi tai vähemmän liekeissä, jolloin yleisökään tuskin on yhtä murhanhimoinen kommenteissaan.

Sallamaari kirjoitti...

Ai laav juu. Olen etenkin sarkasmiasiassa täysin samaa mieltä.

Muistinko sanoa, että rakastan sun tekstiä?

Nii joo, ja ihan varmasti aion jatkossakin kirjoittaa mielipidepostauksia sun neuvoistasi välittämättä, että don't worry, kannan laaduttoman blogitekstikulttuurin lippua korkealla ylpeänä omasta kökkömäisestä ulosannistani <3

Ranna kirjoitti...

Nauran täällä silmät vedessä aineen aiheelle "Päiväni ruskeana koirana".
Kiitos tästä, ihan mahtavaa.

Laura kirjoitti...

Aamen!

wikke kirjoitti...

Täytyyhän minun kirjoitella mielipidepostauksia aina välillä, muuten joku saattaisi luulla että minulla ei ole niitä ollenkaan! Kauhea ajatus.

Todellakin mahtavaa. Saanko osoitteesi? Täältä olisi lakua tulossa..

Maria kirjoitti...

Lakua xD Ahihih.

Mutta joo, tää on niin totisinta totta, ettei tän todemmaksi voi edes painovoima muuttua.

Hepa-Neiti kirjoitti...

mitäääääh....eikö joulupukkia ookkaan olemassa?!?!?!

Poppy kirjoitti...

Olishan se hienoa jos osaisin kirjoittaa niin kuin sä :)
Mutta koska mulla ei tunnu olevan mitään sanottavaa, jätän sitten blogissani tekstini määrän minimiin. Joka taitaa olla vähän liian vähän.

nella kirjoitti...

Asiaa ! Ü

NinaV kirjoitti...

Huh! Onneks mulla ei ole mielipiteitä. Ei ole ikinä ollut eikä tule olemaan.

Mikaela kirjoitti...

Minä kirjoitan ja kirjoitan jatkossakin mielipiteitäni, sitä varten se blogi on! Jos se jotakuta ottaa pattiin niin voi painua kadulle itkemään, ei blogin tarkoitus ole kumartaa joka suuntaan, ne lukee jota kiinnostaa ;O) Enkä mä nyt itseasiassa ole kuraa niskaan saanutkaan, olen siis aina oikeassa?
Ja hei, mä oon allerginen paprikoille...

Midinetti kirjoitti...

Mulla on viha-rakkaussuhde sarkasmiin. Sillon kun se menee mettään niin menee kans viuhuen, mutta onnistumiset vie kaikki pettymykset mennessään. Ja puhun siis sekä lukijana että kirjoittajana. Sarkastista tekstiä tuottaessaan saa pitää melkeen oletuksena, että aina on joku, joka ei tajua. Ja se joku tulee todellakin sen myös sanomaan.

Mun mielestä btw ne onnahtelevat mielipidepostaukset on kerrassaan viihdyttäviä. (Muutkin kuin omani, siis.)

(Mitä, tulinko mä jättämään oikeasti asiapitoisen kommentin?)

Bemary kirjoitti...

I love you! :D

Tunnustan käyttäneeni ainakin tota "kaikkihan tietävät"-ilmaisua viimeksi eilen. Onneksi lätkäaiheisia postauksia eivät lue monetkaan ("kaikkihan tietävät, ettei sellaisia oikeasti voi MUOTIblogiin kirjoittaa, koska sehän karkoittaisi kaikki ne kolme vakituista vaivalla lahjottua ja uhkailtua lukijaani"), joten ei sitä varmaan kukaan edes huomannut.;)

Bisquits kirjoitti...

Halvat paprikat! :-D Lukivika täälläkin...

eleanoora kirjoitti...

taidan rakastaa sua.

Laura kirjoitti...

senkin vääräuskoinen höpisijä, PERUSTELE miksei joulupukkia mukamas ole olemassa.

kaikki muu tässä kyllä osuikin niin nappiin :D<3

Minna kirjoitti...

Tän lukeminen onnistu kyllä pelastamaan (ainakin hetkeksi) muuten erittäin surkeesti alkaneen päivän - kiitos!

Virpi kirjoitti...

Hahhah, onnea vaan sinulle, sillä nämä loistokkaat ohjeesi onnistuivat inspiromaan ainakin tämän hiippailijan. Nyt on ihan käsittämätön himo kirjoittaa joku mielipidepostaus kaikkien kiusaksi :D

May kirjoitti...

Lisään tosikkomaisesti tosielämän tosivinkin cowardeille, jotka kuitenkin päätyvät kirjoittamaan sen mielipidekirjoituksensa: vaihtakaa kirjoituksessanne esiintyvät sanat "kaikki" muotoon "jotkut",
"aina" muotoon "joskus", ja
"ihmiset" muotoon "minä". Menestys taattu eikä teitä voida syyttää mistään, ei niin mistään.

Nelliina kirjoitti...

eipäs nyt mennä neuvomaan tyttelöitä mielipidetekstien kirjoittamisessa, mistäs mä sitten revin päivän huumoriannokseni! Mut jos totta puhutaan niin mielipidekirjoitus gone wrong aiheuttaa niin suurta kiemurtelua penkillä että edes suomen unelmien poikamies -kisa ei pysty samaan.

aini kirjoitti...

"välillä näkeekin raapustuksia, joiden perusteella ymmärtää, miksi meidän euro on todellakin vain sen 80 senttiä."

Hahaa:D Mahtavaa!

Mullakaan ei oo mielipiteitä, paitsi että laku on hyvää ja sitä ei koskaan oo liikaa!

annukka kirjoitti...

Vaikka rakastankin paprikaa, niin kyllä parikat pyöri vaan silmissä tota lukiessa. :)

Ja siinä listasit oikein mainiosti muutaman syyn miksi mä tyydyn vain lätkimään joka postaukseen miljoona samanlaista kuvaa peräkkäin. Ja ehkä yksi vielä.. :D

AnneVee kirjoitti...

Muahhaaa, oot tainnu käydä lukee mun plokia.:D

Nanna kirjoitti...

Hehee, samaa mieltä ollaan :D Tosin sopivassa mielentilassa huonoja mielipidepostauksia on ihan hauskaa lukea, kyllä ne ovat muutamat hyvät naurut tarjonneet. Mutta vakavahenkinen kirjoittelu kannattaa ehkä jättää niille, joilta löytyy jonkinlaisia kykyjä siihen.

Ence kirjoitti...

Muuten mainio pätkä, mutta alkoi tekemään mieli paprikoita eikä oo yhtään :(

Rieppa kirjoitti...

Kiitos tästä, lisään luonnehdinnan "pisteliäs" ansioluettelooni :) Tämän kirjoituksen kunniaksi täytyy kyl tuoda sulle lakua kun joskus vihdoin päästään sinne (hevi)baariin. Vaikka laku onkin kyllä kaikessa mustuudessaan vähän poliittisesti epäkorrekti makeinen. Niitä syötyään voi innostua remuamaan yössä kuin villi-ihminen.

*~SL kirjoitti...

Hyvä postaus ja erittäin selkeä. Noinhan se menee. Mielipiteitä on monia ja yhden sanonnan mukaanhan niistä "ei sovi kiistellä". Muttajoo, on hyvä ottaa muut huomioon ja myöntää myös virheet itsessä.

MouMou kirjoitti...

"mielipidepostaus ilman pointtia on kuin louboutinit ilman punaisia pohjia. eli tunnistamatonta crappia."

Mikä sä oot muka väittään, että kaikki muut kengät on paskaa kuin Louboutinit?! Hei, mulla ON sellaiset. Mätiedän.

(Anteeks, oli pakko!:D)

stellagee kirjoitti...

kiitos, uskoni ihmiskuntaan palailee pätkittäin. vielä kun virkkaan kuplani seinät kuntoon, voin taas tuudittautua pehmoisiin kuvitelmiini älyllisestä kaikkivoipuudestani sekä muiden samanmielisyydestä.

mari kirjoitti...

Kiitos tiiti tästä! ;) Mun unelmana on vielä jonain päivänä kirjoittaa mahtava ja upea mielipidekirjoitus ja kun se päivä tulee niin kaivan tämän postauksen ja katon kuinka se tehään ;)

Pauliina kirjoitti...

Heehehheee!

Kiitos tarjoamistasi nauruista (päivän laadukkaimmat)!

Joy kirjoitti...

Hahhaha, jeps, taidan tästä mennä kirjoittelemaan mielpiteitäni omalle tontilleni ;)

By the way, monta kertaa on pitänyt kehuskella hiuksiasi, mutten ole muka ehtinyt kommentoimaan, niin että, kauniit ovat!!

misu kirjoitti...

tää oli ihan paras!
onneks en ite edes yritä kirjottaa mielipidetekstejä, kuten joku jo tossa aikasemmin kommentoi, niin mäkin tyydyn vaan laittaan kuvaa kuvan perään ja viihdytän itseäni sitten muiden nokkelilla (ja ehkä vielä enemmän vähän vähemmän nokkelilla) mielipidekirjoituksilla :)

Minx kirjoitti...

Hihittelin tälle kirjoituksellesi ja ajattelin jo luetuttaa sen paremmalla puoliskollanikin, mutta sitten oivalsin että parikat ja louboutinit menevät ihan yli hilseen hänellä. Ei siis helmiä sioille.

Anonyymi kirjoitti...

Hm, tietysti joskus ongelma on syvemmällä kuin kirjoitustaidoissa, jos vaikkapa blogin pitäjä on oikeasti 14v ja mielipide aidosti perustuu tasolle "äiti sanoi että -".

Ja sarkasmi, se on vaikeaa, eikä se koskaan tunnu menevän perille 100% lukijoista, ei edes kuulijoista todellisessa elämässä, ei vaikka sanomaansa pääsee tehostamaan äänenpainoilla.

-an

Elsa kirjoitti...

Hehe, tarpeeksi avuttomat jättävätkin nykyään muodin pois ja keskittyvät pelkästään riipaiseviin mielipiteisiin. Onneksi minulla on luki-häiriö ja en pystynyt lukemaan ohjeita tarpeeksi hyvin...the baseballs on paska-kirjoitukseni eivät siis ota laantuakseen.

Kuitenkin sanoisin, että mielipidekirjoitukset ovat vahvasti menneisyyttä. Vuonna 2010 oma tyhmyytensä näytetään muulla tavoin, esim. videopostaamalla tissinsä blogiin muutaman hymynaaman kera.

Maira kirjoitti...

Aivan mahtavaa. Bravo.

Itse jo bloggaamisen aloittaessani päätin, että blogistani ei minkään sortin kannanottoja mihinkään suuntaan löydä, vaikka etsisi. Linja on pitänyt yllättävän hyvin (eikä se johdu siitä, etteikö mielipiteitä löytyisi.)

Kuulun myös niihin, jotka viihtyvät noista mielipidekirjoitus gone wrongeista. Varmaan samasta syystä kuin Martinan ja Eskon show'sta, huippisohjelmien "mulla on ollut niin vaiceaa, äiti kuoli, isä jätti ja hiuksetkin leikattiin" -avautumisista, poliitikkojen kököistä puheenvuoroista ja suorien tv-lähetysten mokista.

Onko hei kauheen reilua nauraa toisten yrittämiselle? En tiedä, mutta kylläpä muuten jaksaa hihityttää. Onko tällainen ylemmyydentuntoinen huumorintaju ja kaikesta väkisinväännetty sarkastinen huumori osoitus omasta epävarmuudesta, suuresta suojakuoresta ja muusta vastaavasta? Ehkä, mutta kylläpä muuten jaksaa hihityttää. Jne.

Loppukaneettina vielä uudestaan bravo, postauksesi oli ihan mahtavaa luettavaa ja mun on varmaan pakko painaa sua, eiku siis sun blogin tilausnappia.

M. kirjoitti...

Huumorintajutonta feministiä vituttaa, että asia, (naisten syrjintä työmarkkinoilla) joka oikeasti painaa palkkojamme alas, toisin kuin huonosti kirjoitetut muotiblogipostaukset, kuitataan humoristisella huomautuksella.. (Olispa hauska lukea mielipidekirjoituksia naisen eurosta muotibloggareilta!)

tiiti kirjoitti...

m.: pitää kyllä heti sohaista takaisin, että itse tällaisena huumorintajuisena feministinä pidän mukahauskat lätinäni täällä blogissa, koska ne (etenkin minua) viihdyttävät, ja kannan sen henkilökohtaisen vastuuni asiasta ennemmin huolehtimalla siitä, että mun euro todellakin on sen euron, eikä ainakaan yhtään vähempää.

palkka-asiaan en usko tällä postauksellani olleen vaikutusta, sen sijaan jo siitä syystä, että se itseäni nauratti, katson, että vaikutus maailmankaikkeuden tasapainoon oli positiivinen.

rehellisesti sanottuna, en usko huumorintajuttomuuden eteenpäinvievään voimaan yhtään sen enempää kuin yksisarvisiin lentäviin poneihin. mutta kaikki tyylillään. tai ihan ilman, kuten minä.

Lotta kirjoitti...

Halvat paprikat sielä minustaki oli... ennen kuin luin uudemman kerran. :)

Maria kirjoitti...

Tiiti sä lätiset niin ihanasti takaisin <3 Mäkin haluun oppii isona lätiseen yhtä ihanasti.

tiiti kirjoitti...

tosiaan, saahan niitä mielipiteitä olla ja niistä kirjoittaa, vaikka sitten päin persettä. ja onneksi aika harvoinhan ne menevät totaalimetsään (ja kuten useampi kommentoikin, se on silloinkin tavallaan vähän huvittavaa).

hyvät mielipidekirjoituksethan ovat sitten asia erikseen, niitä on ilo lukea riippumatta siitä ovatko mielipiteet oikeita tai vääriä.

näen ehkä asian jotenkin niin, että on vähän hassua, että otetaan tsiljoona päivän asu -kuvaa ja niistä huolella ja vaivalla photoshopataan se yksi, ettei vaan näytetä tyhmältä ja sitten tavallaan tuhotaan kaikki se suunnaton työ olemalla avoimesti aivan hemmetin tyhmä (näin nätisti sanottuna), eikä edes haluta nähdä siihen vastaavaa vaivaa kuin silmäpussien poistamiseen.

itseni ja pointtini kumotakseni olen vielä tähän päälle sitä mieltä, että kenenkään ei tarvitse (harrastusblogissa) osata kirjoittaa/kuvata/stailata itseään ammattilaistasolla, tokihan se osaaminen kasvaa siinä harrastuksen edetessä (vaikka hitaastikin, kuten minulla).

moumou: no olen vaan niin kateellinen :´(

ranna: hehee, sain siitä aineesta muistaakseni 8,5 seiskaluokalla XD

maria: mulle riittää vaan, että olen iso :D

Jen-ska kirjoitti...

Auh, paitsi että se aine kerto ratsastusretkestä, ja sain kiitettävän, ja se ope oli kyl tosi tiukkis ja näytti vähän sulta mut punasel tukal!

Yritän olla kirjoittamatta postauksia, joissa yrittäisin vaikuttaa älykkäältä. Saahan silloin yrittää olla sarkastinen, jooko?

<3

tiiti kirjoitti...

jen-ska: ei saa.