määkin tahdon tiivistää!

eli taas vaihteeksi, kun kaikki muutkin niin mää kans! voisin kutsua tätä vaikka leuhkasti "vuoden 2009 retrospektiiviksi", niin säilyy tämän blogin korkea taso ja sivistynyt ote entisellään. tämä vuosi näyttäisi kerryttävän hiukkasen vajaa kolmesataa postausta (ja kyllä, päähän sattuu, kun en saa sitä pyöreään tasalukuun. kahdeksan postausta päivässä vaan on liikaa.).

paras ostos: yliblondi pottatukka. ennenhän se oli pitkä ja pisinkeltainen. ja sitä ennen punainen. ja sitä ennen musta. jne. (palkintosijoilla: ne friggin' ylipolvensaappaat, molla mills-minimyssy ja rullahuivit. päh. sanon suvereenisti, että kaikki. mähän en mitään virheostoksia tee. ja jos teenkin, niin tahallaan.)

vuoden menetys: hukatut nahkahihat (jätin ne baariin, sydän itkee verta). henkkiksen kiilakorot ja peep-toe nyörinilkkurit, ja kahdet kiiltomuoviballerinat, kiitos kotieläinten kissamaisten saalistusvaistojen. huoh, kissat ja hatara pää.

yleensähän näissä listaillaan syväluotaavan tyylianalyysin nimissä enemmänkin parhaita vaatekertoja, mutta miksi katsella rättejä, kun voi tilastoida ja pyöritellä numeroita? no sitä minäkin. ja jos jotain kiinnostaa, niin knock yourself out, arkistostahan niitä piisaa. ajoinkin siis koko vuoden postaukset tekstianalysaattorin läpi ja vilkaisin analyticsiä ja katsotaanpas mitä sieltä selvisi.

kommentoiduin postaus: paskablogi.

vuoden 2009 kirosanaindeksi:
hemmetti 18
ass 8
paska 6
saatana 4
vittu 4
hitto 3
helvetti 3
excel 3
fuck 3
hell 3
shit 2

eli tilastonnilla selviää, että blogini sisällöstä vain n. 0,2 prosenttia on kirosanoja. ehkä panostan tähän ensi vuonna.

rakkaalla lapsella on monta nimeä (ja käyttöä):
arse, arseen, arseenvärinen, arseenvärisenä, arseenväristä, arsefatin, arseili, arsemaisen, arseväreistä, arseväripaidan, arsikka, arsvärihempeilyjen



uusi vuosi, vanhat kujeet.

(kuva)

whineviikon vaatetuksia

vaikka olenkin muutaman päivän keskittynyt vain kitisemään kevätkuvastoista, olen tehnyt sen (kaikkien onneksi) lähes kokonaan vaatteet päällä. esim. tämmöiset.

kattokaa, monta päivää ihan ilman ylipolvensaappaita! ja mikä parasta, myös ilman minkäänsortin syrjähyppyjä koralliin tai kanariankeltaiseen. tai niihin hemmetin tribaalitupsuihin. olen vieläkin vähän peloissani niiden kuvastojen johdosta ja olen varma, että ne pastellisävyiset kaavut palaavat joka yö kostoa vannoen vainoamaan minua unissani vielä pitkään.

seuraavaksi pitäisi keksiä jotain tajunnanräjäyttävää uudenvuodenaatoksi. ihmiselle, joka ei pidä muista ihmisistä, yksinolemisesta, kovista äänistä, liiasta hiljaisuudesta, tungoksesta, liian avarista paikoista, ulkoilmasta tai sisäilmasta, se on osoittautunut yllättävän hankalaksi. eikä vain se.

uusiosanainho

kieli elää ja kehittyy ja hei, i'm all for it. mutta joku kohtuus siinäkin pitäisi olla. tai ainakin sotilaallisen tarkoin valvottu ja anteeksiantamattoman tiukka rajoitus sille, kuinka monta uusiosanaa otetaan käyttöön rättikauppiaiden mainososastoilta. viimeaikaisia helmiä (kiitos jo parjattujen kevätkuvastojen):

tregginsit? tästä tulee tasan mieleen joko ulkoilmareippailu vaellustyyliin tai james t. kirkin univormupöksyt. muita tr-alkuisia sanoja ovat myös: transvestiitti (tilavampi "sieltä ylhäältä"?), trombi (sateenkestävä?) ja triptyykki (en edes ala arvaamaan). osuiko?

ja miksi jeggingsit? ehkä siksi, että se ilmeisin suomennos (tai "suomennos", koska jos aletaan oikein hifistelemään, ei leggingsitkään taida olla ihan sitä puhtainta ja kauneinta äidinkieltä. ehkä siis jalakset?), faggingsit olisi vähän liiankin lähellä totuutta.

argh.

(edit: ja nythän mä tajusin, että ne mun jimmyt on tietenkin naggingsit. ei ihme, että tuntuivat omilta.)

se iänikuinen melkeintammikuinen kesävaateahdistus

kyllä, taas on se aika vuodesta. tänään ilahduttivat (sekä minua, että varmasti myös postinsetää) kevätkuvastoillaan sekä henkkis että ellos. tai siis ilahduttivat lähinnä siitä, että on vielä talvi ja tuleekin olemaan ihan useamman kuukauden.

molemmat kuvastot olivat ihan täynnä ihmeellisiä ihan jokaiseen kuviteltavaan suuntaan lörpöttäviä (ja jos olisi mahdollista lörpöttää aikaulottuvuuteenkin, ne lörpöttäisivät toki sinnekin) pastellimuumeja ja lepattavaa kukkakuosituskaa. kokotrikoona, tottakai. what gives? eikö muka voi tehdä perusvärisiä (mustia) kesävaatteita? toki plussapuolena sanottakoon, että kaikesta päätellen saan käyttää sanaa "perseenvärinen" vielä monen monituista kertaa ensi vuonnakin.

lörttömuumi

hrrr... mukana loistivat kaikkien paholaisvärien äiti "koralli" ja kaikkien blondien kestosuosikki kirkkaankeltainen (kun haluat näyttää big birdiltä, mutta kovempaa ja korkeammalta). yh. ja ruohonvihreä, jolla on ihan yhtä paljon yhteistä luonnon värisävyjen kanssa kuin light fantalla. ja se superruma tumma khaki ja hailakan beige. ei hemmetti. ne, jos mitkä ovat perushiirenvärisen pohjoismaisen kuosivihollisia. ne eivät sovi sitten kenellekään. ei kenellekään. ja jos olet juuri vastaamassa tähän, että ei, älä siellä päde, kyllä ne vaan kuule juuri minulle sopii, niin omaat joko eteläisemmät sukujuuret tai olet väärässä. hyvin todennäköisesti molemmat.

tribaalimuumi

ehkä kesämallistoon onkin valittu kaikki vähääkään kesäiseltä kuulostavat värit? musta voisi olla kesäinen väri. eikö voikin? ja harmaa.

ja toki ihan kaikessa on nyöritystä, että näyttäisit terminaaliluokan sotkeentumisonnettomuudelta sokeiden ja vähän jälkeenjääneiden korinpunontapajassa. tupsuja, koska sonny crocket on käytännössä synonyymi kesäisen viileelle. outoja kirjottuja ugrilaisia tribaalikuviota, meissä kaikissahan asuu pieni mustalainen! ja solmuja. aina niitä kirottuja solmuja. all in glorious keinokuitu.

lörttömuumi, extended edition

että onhan se kivan vapauttavaa, kun aurinko paistaa, eikä tarvitse käyttää välihousuja (pitsireunaisiakaan) mutta tarvitseeko siitä huolimatta näyttää kuin olisi myöhästynyt siitä pilventuoksuisesta kleinbussista woodstockiin? tarvitseeko? no ei tarvitse.

aaaargh. ehkä olen vain turhan kiintynyt nykyiseen kasari-trash-skank-muotiin, jossa bondage-viitteitä ja paljetteja ei säästellä. ehkä on aikakin luopua ylipolvensaappaista ja siirtyä pehmoiseen pehmosävybarbababojen maailmaan rumien, kaikissa sateenkaaren väreissä loistavin muovihelmin koristeltujen kakanruskeiden gladiaattorisandaalien siivin? tai siis hrr.. korkkipohjin.

hetki, laitan vain jann hammeria päheään minidisc-soittimeeni

(viisaimmat osannevat veikata kuinka monta postausta menee, että esittelen ylpeänä uusia tupsu-loafereitani)

tiitin yleispätevä ja -maailmallinen opas alennusprosentteihin

joku voisi sanoa, että "tiiti, sää olet jumittunut noihin ylipolvensaappaisiin ja trikoomekkoihin. ne on jo niin nähty.". mää voisin sille sitten vastata, että "mitä sää tänne tuut pätemään. mene kotiis siitä.". ja sitten se voisi raivota, että "älä ota henkilökohtaisesti, se oli asiallista kritiikkiä." ja sitten mää oisin, että "whatever biatch. talk to the hand.". sitten se alkaisi itkemään. sitten mää nauraisin. vähänkö mää nauraisin.






*khrm* asiaan. alennukset. nyt ne alkoi. tai oikeastaan niitä on alkanut pitkin syksyä jotenkin ihan kummallisen satunnaisesti. mutta nevermind, nyt on varmana ainakin yhdet meneillään. tässä lyhyt oppimäärä alennusprosenttien syvimmistä merkityksistä (ette kuitenkaan arvanneet, että niillä on sellainenkin).

10% are you f*king kidding me. tämä ei ole alennus, tämä on sodanjulistus. minähän en sitten osta täältä mitään, kun ei kunnon alennustakaan anneta. paitsi ehkä sovitan tuota yhtä mekkoa. kun se on just mun kokoa. ja aika kivannäköinenkin. mutta sen jälkeen en. varmana. saatana.

15% ks. ed. etkä muuten ole tuon 5 prosenttiyksikön takia yhtään enemmän reilu kuin kymppiprossakauppias. itseasiassa tuo hei-katsokaa-kun-olen-antelias-näennäis-viitonen ärsyttää vaan enemmän. grrr.

20% tällä lameass-muka-alennusprosentilla myydään yleensä perusvaatetta, mustia ja harmaita neuletakkeja ja trikoopaitoja. tätä-nyt-tarvitsee-aina-ja-oho-kappas-se-on-vähän-alennettukin-mantraa hokien nämä tekevät varmasti tasaisesti kauppansa ympäri vuoden, eikä kukaan ehdi huomaamaan että "täyttä hintaa" ei maksa kukaan.

30% nyt kolmasosa pois hinnasta, kylläpä kuulostaa näppärältä. tällä myydään usein jotain kalliimpaa, mutta vielä semisti hienoa. turvallisen keskiluokkainen alennusprosentti, yleensä siis tilastotieteellisesti hintansa väärti.

40% tämä on välimallin alekategoria, jos mikä. ei kunnon jee-jee-puoleenhintaan eikä kitupiikkipihtariprosentti, mutta jotain siltä väliltä. jostain syystä kaikki mummovaatteet (lue: etäisesti chanel-vaikutteita, gerry weberiä tai suoria neuleita kirkkailla kohokuvionneilla) alennetaan yleensä 40 prosenttiin. ehkä keski-ikäisiltä ja sitä vanhemmilta on hyvä rypistää vähän ylimääräistä? tai jos se 50% muistuttaa liian ikävästi omasta iästä?

50% be quick or be dead (and without stuff). tätä varten ne (me) kaikki muut ovat aamulla jonottamassa. viimesesongin lähes loppuunmyydyt rippeet puoleen hintaan. kun ne on lähes loppuunmyytyjä, niiden on pakko olla hienoja. ja tuurilla joku niistä voi olla kokoasi ja vaikka näyttää kivalta vielä ensi vuonna. ja maksaessasi saaliisi saat mitä varmimmin kassatädin hyväksyvän "no nyt löytyi laatua puoleen hintaan"-hyminän, joka lisää alennusmyynti-itseriittoisuuttasi sopivassa määrin.

>50% näitä näkee harvoin. yleensä tämä alennusprosentti on liimattu niihin kaikkein karseimpiin muodottomiin oksukuosisiin rätteihin, jotka rullataan staattisesta sähköstä rätisten varaston perukoilta vuodesta toiseen esille, että voidaan näyteikkunassa mainostaa "70% mega-alea". yhtä hyvin ikkunassa voisi lukea "hähää, tämä on ansa".


viimeisenä pelätty tasarahalaari. tänne kuolemankaukaloon päätyvät ne 70-and-more% alennetut tuotteet, joita ei ole kehdattu laittaa edes siihen pahamaineiseen rekkiin. ne joista on irronnut nappi tai sovittaessa siihen on ilmestynyt jalanjälki tai pari. tai rexonaiset tiikerinraidat. vanhat mummokalsarit riikinkukkoprintillä ja kummallisen väriset sukkahousut löydät varmimmin täältä. parempi pysyä kaukana, anna ahneempien käydä haaskalla. köyhät.

ja loppuaasinsillalla oma ale-ostos, selected femmen napilliset nahkakäsineet, joita olen pitkin vuotta käynyt silloin tällöin kaihoisalla ahneudella silittelemässä. mutta en taipunut 70 euroon.



eikä ollut taipunut moni muukaan, koska tänään ne sai näppärästi puoleen hintaan.

joulu whineinä

koska paketeistani ei tänä(kään) vuonna paljastunut sitä valkoista liehuvaotsatukkaista ponia (miksi? miksi?), voin vain päätellä taas kerran olleeni vain keskiarvoisen kiltti. ja miksi siis pyrkiäkään erinomaisuuteen, kun tämä riittää varsin hyvin.

ponin sijaan paketointiin oli päässyt uusi ipod. koska noissa on nykyään on myös videokamera, odotettavissa lienee yllättävänkin paljon kuvamateriaalia taskun- ja laukunpohjistani uuden aallon indie-elokuvien hengessä.

uusi ipod. now with added rasvanäppisormenjäljet.

lisäksi minulle oli jostain kumman syystä ostettu ihan käsittämätön määrä suklaata monissa muodoissa.

mitä vetoa, että tammikuussa tästä ei ole enää mitään jäljellä?

ruokaa kahden päivän kotimaalaisretriitissä (lähinnä toki em. suklaata) tuli syötyä sen verran, että takaraivossa kolkutteleva syyllisyydentunto on enemmän kuin riittävä aloittamaan "se uusi elämä" kaikkien muiden kanssa heti tammikuussa in a kuntosali near you.

breakfast of champions

mutta kaiken tämän goody-goody-lämminhenkisen joulufiilistelyn jälkeen tarvitaan ehdottomasti jotain varsin väkivaltaista, veristä ja kokonaisvaltaisen ällöä tuijoteltavaksi. ja ehkä sipsejä.

joulupukki, spawn of satan.

jos luulitte, että jouluaika herkistää paatuneimmankin nillittäjän iloiseksi (fat chance) tai että taannoiset kalenteritraumani olivat vammauttavuudessaan riittävät rampauttamaan yhden naisen elämisen totaalisesti, ette ole kuulkaa nähneet vielä mitään. nyt ladataan astetta isompi vaihde silmään ja mennään synkeän (ei oikeasti) lapsuuteni todelliseen kauhuelokuvamateriaaliin *pahaenteistä musiikkia*: kotikäynnille tilattuihin joulupukkeihin.

sehän ei luonnollisestikaan ole tarpeeksi, että aattona kitkutellaan lahjajaon kanssa iltaan saakka. ajankulumisen hidastamisen maksimoimiseksi katsellen vielä kylli-tätiä ja sitä parrakasta ja tuskallisen epähauskaa (en tiedä onko näillä asioilla yhteys) setää telkkarista. mutta että pitää odottaa vielä jotain pukkia. kaikissa elämäni joulupukeissa suurin yhteinen tekijä muuten lienee se, ettei kukaan ole osannut puhua itsestään yksikön ensimmäisessä persoonamuodossa. ho, ho, ho let the lukuisat joulupukkitraumat begin:

kyselyikäpukki ja pukilla on asiaa -pukki

pukki ei ymmärrä tarkoitustaan lahjojen tuojana ja jakajana, vaan ajattelee ehkä tuovansa panoksen lapsosen herkkään henkiseen kehitykseen keskustelemalla syväluotaavasti ihan mistä tahansa lahjojen tai niiden saamisen kannalta epäolennaisesta asiasta, eikä millään ymmärrä lopettaa tyhjänjauhamista ja siirtyä itse asiaan. edes vanhempien enemmän tai vähemmän suoraviivaisista vihjauksista huolimatta. toisena vaihtoehtona on pukki, jonka liekehtivää monologia ei sitten hevin keskeytetäkään. oli asiana sitten sotaveteraanien aliarvostus, maitotölkin hinta tai tiepiirin uudet suunnitelmat (kyllä, olen maalta), palopuhetta riittää niin, että koko joulun itse tarkoitus (eli minä, mun lahjat ja niiden avaaminen) unohdetaan vallan täysin. stfu ja lahjat tänne. tai se on lakeerisesta pikkutyttökengästä nilkkaan!

"ansaitse lahjasi, saatana" -pukki

voivoi, ei kuule elämässä saa mitään ilmaiseksi. ja se on pienten tyttöjen paras muistaa joulunakin. eli tiiti voikin ensin laulaa joululauluja/soittaa pianoa/esittää modernin tulkitsevan tanssiteoksen/veistellä pronssisen jumalidolin. *sukulaisten odottavaa tuijotusta*

mikähän siinä on, että vaikka lapsi itse tajuaa hyvin olevansa täysin lahjaton millään em. taiteenkaltaisenkaan saralla, on vanhempien (jotka, sivuhuomautuksena, eivät itse esiinny, vaikka uhattaisiin napalmilla silmään) vakaa tahto yrittää saada lapsonen yleisön eteen demonstroimaan tuskallista talentin puutetta ja hikisiä jännitystärinöitään. en millään usko, että alle kouluikäinen tarvitsee "esiintymiskokemusta" ja sitä voi hemmetti soikoon hankkia jossain sellaisessa, jossa on edes kohtuullinen todennäköisyys menestyä. ole siinä sitten iloinen odottavasta lahjavuoresta. mitä tästäkin opitaan? julkinen nöyryytys palkitaan? ei haittaa, jos olet lahjaton, jos teet sen ahneudesta?

pelottava pukki

aluksi kaikki näytti hyvältä, mutta ilmeisesti jotain meni kauhealla tavalla vikaan puvustamossa. joviaalin paksumahaisen punanuttuvaarin sijaan ulos kävelikin helvetin visvaisesti savuavista syvyyksistä raahattu ontuvalta palovammauhrilta näyttävä epämääräinen hirviö, joka kylvää armotonta kauhua naapurustoon. tyhjät kuoppasilmät, sulaneennäköinen muovinen naamio. tikkumaisesti sojottava piikkitekokuituparta. voihan se olla huvittavaa katsella, kun talon lapset juoksevat pelosta itkien sängyn alle piiloon ja huutavat sieltä ääni täristen: "me luvataan olla kiltimpiä ensi vuonna, jos toi ei tuu meille enää ikinä." ja nukkuvat kesälomaan asti valot päällä.

tyhmä pukki

yksi vihje: jos et tiedä paikan pennuista mitään, pidä jutustelu varsin korkealla tasolla tai jätä se minimiin ja veisaa vaikka joku laulu. usko pois, et todellakaan halua olla sinä, kun (silkasta ahneudesta) tuikkivasilmäiselle pikku-tiitille valkenee, että et muistakaan kolmesataakohtaisen käsin my little pony-paperille sydänveren veroisesti violetilla glitterkynällä kirjoitetun toivelistan kohtaa 94. "turskakalastaja-barbin merimieshattu planktonsuojalla (vihreä)". voi sitä surkeaa alahuulen väpätystä, väärinymmärretyn huutoa ja nilkkaanpotkimista pienen tytön remmikengillä.

"minne isi meni?" -pukki

what can i say, tyhmät lapset tulevat halvaksi.

i get paid by the hour -pukki

pukki jakaa lahjat ulkovaatteet päällä ja kengät jalassa ääntä nopeammin (suoraan kohti heittäminen yleensä toimii) poistuakseen salamana toistamaan saman naapuriin. palkka juoksee alkavalta tunnilta ja niin tekee pukkikin. vauhdista hämmentyneet vanhemmat selittävät ulko-oven tylyn paukahduksen jälkeen jotain epämääräistä siitä, miten pukin piti ehtiä afrikkaan. vaihdetuista katseista kuitenkin on nähtävissä, että paikallisen lions clubin puheenjohtajalle soitellaan huomenna vähän vähemmän joulumielinen puhelu.

the incredible pukki of invisibleness

"no mutta mitäs täällä eteisessä onkaan". tämän antikliimaksin tietänevät varmasti kaikki. suosittelen muuten harkitsemaan kahdesti "pukki kävi kun olit vessassa" -selitystä ellet halua värittää pentusi wc-käyntejä kiireiseksi paniikinomaiseksi hosumiseksi lähes aikuisikään asti. kekseliäämpi lapsiyksilö voi myös yrittää olla koko aaton syömättä ja juomatta, jotta pääsisi tänä vuonna varmasti näkemään pukin.

lapsityövoima makes the world go round -pukki

haepas pikkutyttö pukille vähän glögiä, pukki vähän istahtaa. ja kun nyt olet siinä liikkeellä, haepas lahjasäkki eteisestä (joo, on se vähän painava *ryys*). ja samallahan voit vaikka jakaa ne lahjatkin. ihan itse. ja kun olet valmis, käytkö vielä skrapaamassa auton ikkunat ja pudistelemassa lattiamatot.

ikäisekseen varsin viriili pukki

tähän pukkiin onneksi usein vain viitataan aikuisempien joulunviettäjien keskuudessa. tarkoitetaan siis tuskallisia ja aina yhtä epähauskoja, illan aikana kumuloituneen glögiannosmäärän aikaansaamia tasaisesti tasoltaan alenevia pikkutuhmia "pukki tulee"-teemaisia vitsejä. siis "vitsejä". ketään ei naurata, ketään ei kiinnosta, mutta aina pitää jonkun vääräleuan olla kommentoimassa pienimmänkin mahdollisuuden ilmentyessä (esim. kuka tahansa tulee huoneeseen, jotain sytytetään tuleen, on hetki, jolloin kukaan ei sano mitään). pakkokeinohuumori lisää vuorostaan eksponentiaalisesti glöginkulutusta ja hirmuisa noidankehä on valmiina. absoluuttisesta pahuudesta voidaan puhua, jos joulupukki tosiaan kertoo itse näitä vitsejä. tähän verrattuna pelottava pukki on lastenleikkiä.

kiitos isi ja äiti joulupukeista!

eli toisin sanoen: jouluja, kaikille, jotka osaavat ite pukea (whatthehey, poikkeuksellisen reiluuden merkkinä myös niille, jotka eivät osaa)! tämä blogisti painuu pikkuhiljaa joululomailemaan, palatakseen väistämättömän suklaapöhnäisenä ja -pönäkkänä viimeistään (lukuisten huom.) lahjapaperikasojensa hälvennyttyä.

it's business time

työmekon valintakriteerit kaikessa lyhykäisyydessään: riittävän pitkä, riittävän korkea, riittävän leveä ja ehdottomasti riittävän musta. siinä kelpaa päteä ja särmätä. ja palella tikkurilan asemalla, koska olet unohtanut katsoa lämpömittaria ja siitä syystä pukenut mekon lisäksi vain takin. ja istuanuhjustaa sen etumus ryppyyn junassa. no riittipähän enemmän juttua tähänkin postaukseen. olen joskus miettinyt, kuinka lyhyt tämäkin blogi olisi, jos oikeasti osaisin elää. tai edes ymmärtäisin vähintään säännöllisesti feikata.

mekko: all saints //dress

lisäknoppina: tämän päivän työmekosta tulee futuristisen sotalesken lisäksi jostain syystä mieleen blade runnerin rachael ja musta jakkupuku. vaikka tuohon asuun ei taida tarkemmin katsottuna olla olkapääpuhveja ja vyötärölinjaa enempää yhtäläisyyksiä. no jostainhan ne pop-kulttuurireferenssitkin on tähän blogiin vedettävä.


ja ai niin, otsikkohan toki on vain sangen hutera aasinsiltailuyritys linkata tämä.

kuva

toivottavasti olette olleet tänä vuonna tosi tuhmia. tai pidätte vanulapuista.

kaverien varsin ärsyttävästi omahyväisten feisbuukstatusten (te tiedätte kyllä keitä olette) painostamana kävin minäkin panikoimassa joululahjaostoksilla. etsiessäni the ultimaattisia joululahjoja (joita ei tietenkään löydy) ahdistun suorituspaineiden alla ja ostan korjausliikkeenomaisesti jotain hätäistä taloustavaraa näyttääkseni muovipusseineni tehokkaalta joululahjashoppailijalta, enkä vain epätoivoisen mielikuvituksettomalta ja epäsuunnitelmalliselta harrastelijalta. sisimmässäni kuitenkin tiedän, että kaikki (siis ihan kaikki) vastaantulijat tietävät kassini varsin lahjattomasta sisällöstä ja he nauravat minulle (ja kyvyttömyydelleni ilmentää antamisen juhlaa) armottoman vahingoniloisesti sisäänpäin.

ostokseluvaatetuskin henki joulumieltä. sitähän mustaa ja nahka-asusteita on.


(niille, jotka eivät uskoneet, että osaan näyttää ääliöltä ja sitoa rusetteja ihan ite ja yhtä aikaa)


(niille, jotka eivät saa tarpeeksi edellisestä sekä kusipäisistä turkisasusteista)

onneksi vanulappuja tarvitsee aina. en oikein tiedä oliko myyjä vitsikäs (tai siis "vitsikäs") vai vain todella väsynyt kysyessään "ja tuleeko pakettiin?". onko kenelläkään muulla muuten hinku pyytää kaikki itsellekin tehdyt ostokset paketoitavaksi? olen toistaiseksi hillinnyt itseni. tuntuisi tarjousjauhelihakin varmaan hohdokkaammalta (eipä siis sillä, ettei se toki normaalistikin olisi) kun sitä availisi tähtipaperista. mistä se arvasi? tämmöstä mää olen aina halunnut.

ihan vahingossa vähän käytännöllinen

olen viime päivinä huomannut ylipolvensaappaissa on lievän horomaisuutensa lisäksi muitakin hyviä puolia. ne meinaan lämmittävät polvia arktisissa pakkaskeleissä kävellessä.



gaddämmit, mähän olen epähuomiossa, vastoin parempaa tietämystäni ja ihan täysin vahingossa ostanut käytännölliset ja toimivat talvikengät (joita mä sitten vielä jopa käytän). anteeksi. emmää tarkoittanut.



kuvassa myös (arse-riston lisäksi) hooetämmän jimmy choo -nilkkurit, jotka suvaitsivat viimeinkin saapua (ne on jo niiiiin nähty jossain muualla, niin en viitsi vaivautua jonkun tarkennuksen kanssa. *köh*). vaikka tilasinkin ne tuon itsepetoksista parhaimman "voinhan mä ne sitten palauttaa. ja todennäköisesti palautankin. että voinhan mä tilata. jos ihan vähän vaan kokeilen. nih." -mantran turvin, niin kotiinhan nuokin jäävät. ne ovat epäkäytännöllisen materiaalinsa ja epäselvän käyttötarkoituksensa (peep-toe nilkkurit, hello?) varsin muotovalioisen piikkikorkoinen lisä peruskäytännölliseen kenkäkaappiini. ja tasaavat vähän noita edellisiä.

tyyli-idolina mörkö

kas näin. minä olen siis tuo vähän mustempi versio:





tyhjä ja hiukan vanhuudenkellastunut tuijotus: check.
lannistunut yläselkäkumara: check.
tasaisen totinen talttahammasnaamailme: check.
mustat tikkusormet (oivalliset tihutöihin ja pienten lasten pelotteluun): check.
muhevan topattu olemus: check.

eat your heart out, kate lanphear ja muut. mörkössä vara parempi.

ystävämme google

halpojen naurujen ykköstarjoajasta päätellen, ihmisten turvaverkostoissa on uusi jäsen. hakukonejätti on nähtävästi korvannut lähimmäiset, sosiaalitantat, dear ekin, kriisipuhelimet ja lähes kaikki muutkin kuviteltavat henkilöt tai epäsellaiset elämän suurien ja vähän pienempienkin haasteiden edessä kamppailevien ihmispolojen vertaistuen lähteenä. ehtymätön tietopankki ja neuvonsuoltaja on toki varsin edullinen ja harvoin jättää ketään ohjeitta, eli sinänsä hyvä valinta.

nähtävästi toiset meistä eivät epäröi kyseenalaistaa itseään ja päätösvaltansa pitävyyttä pienessäkään päätöksentekoprosessissa.

"ostaisko sipsejä"

hyvähän se on varmistaa. osta pois, ja karkkia kanssa. toiset taas hyppäävät estoitta suoraan suurten kysymysten kimppuun:

"kuinka menestyä"
"miten saada kavereita"
"kuinka saada viinaa"

vastaus kaikkiin lienee, no googlellapa tietenkin. mulla on itseasiassa vähän vaikeuksia päättää mikä noista kolmesta on se hämmentävin, mutta kallistun viimeiseen. ratkaisuksi kaikkiin kolmeen suosittelisin itse osallistumista johonkin tosi-teevee-ohjelmaan, sieltä näyttäisi saavan noita kaikkia.

mikään ei ole liian arka aihe kasvottoman lohdulliselle googlelle. google ei esimerkiksi ylenkatso eikä kritisoi orankipiirteitäsi (toisin kuin ne ilkeät kaverisi veistotunnilla) tai tapaasi lyödä nyrkkisi seinän läpi ja olla osaamatta yhdistää syitä ja seurauksia.

"miksi rystyset ovat mustat"

boggles the mind. mutta mitenmitemiten tähän edes voi olla monta vaihtoehtoa tai epäselvyyttä? google on kristillisen tasa-arvoinen kaikille, ei ilku oikeinkirjoituksista tai lauserakenteista.

"olen isopäine "

rehellisesti sanottuna nauron tälle varmaan minuutin. ääneen. se on tuo puuttuva n-kirjain, joka antaa sen kuuluisan viimeisen silauksen. i feel your pain, my friend, i feel your pain.

joistain hakusanoista taas saa kummallisen mielikuvan tarpeen suuresta akuuttiudesta

"kuinka tehdä hirttosilmukka"
"luunsahaus"

(olen ihan varma, että orankikätinen isopää googletti näitä mustilla rystysillään seistessään kostonhimoisena köydenpätkä kädessä veistokaverin makuuhuoneen oven takana)

joistakin taas vaan näkee googlettajansa edustavan ihmistyyppiä, joka haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin ja selvitä aina helpoimman kautta, vain hyödyntäen kiittämättömän itsekkäästi toisten valmiin työn kantapään kautta opittuja tuloksia.

"täydellinen rikos"
"täydellinen talousrikos"

vähän toki mietityttää, että minkähän täydellisen rikoksen ohjeet ensimmäisellä kerralla on löydetty, kun piti ihan tarkentaa. veikkaan kuitenkin, että ohjeet täydelliseen talousrikokseen alkavat: "googleta, lazy ass bastard." poliisithan eivät tunnetusti osaa.

joskus hakutulokset ovat vaan kerrassaan ihan liian osuvia.

"selkärangaton luonne"

sivuhuomautuksena, listasta löytyy varsin kunnioitettava sarja hakusanoja peräkkäin: "it puin", "ite ouin", "ite pin", "itep uin" ja "ite pui n"

aika hyvin haarukoitu, vai mitä? mutta kuka tunnustaa googlettaneensa mun blogia kännissä?

ja koska tis' the season to be jolly, henkilökohtainen ja persoonallinen jouluntoivotus läheisillesikin löytynee nopeimmin intternetistä, mutta eihän niille idiooteille nyt pitkästi jaksa kirjoitella:

"lyhyt joulutoivotus korttiin"

no tämä on kyllä aika kaukaa haettua, mutta mites "hyvää joulua"? muutamista hakusanoista taas on jotenkin aika helppo päätellä, että pojat ovat ensimmäistä kertaa intternetissä. heti toki itse asiassa.

"www.alaston nainen"
"saappaat,porno,kumisaapas"

ja koska päivä ilman irstauksia on tunnetusti ihan paska päivä, viimeisenä plain ol' hämmentävä -kategoriaan passelisti sopiva:

"tehot irti pissaleikeistä"

jos ei nyt keskitytä siihen miten ihmeessä tällä päästiin mun blogiin (ennen tätä postausta, siis *köh*), mutta tehot? mitkä ihmeen tehot? pitäisiköhän googlettaa?

sairaspäivän all the colours of the rainbow

koska onnistuin kaiken muun hyvän lisäksi sairastumaan viikonloppuna johonkin pohjoiseen flunssa-beyond-all-iiviliin (muistutan tällä hetkellä kokoajan aivastelevaa piikkitukkaista ja tavallistakin äkäisempää mörrimöykkyä), väsäänkin nuhaiseksi ajankulukseni postauksen julkaisemattomista asukuvista. ei sillä, että musta-harmaa-musta-harmaa-linjasta erityisesti huomaisi, ovatko kuvat otettu viime kuussa vai viime viikolla. kantavana teemana vuorokauden- tai vuodenajasta riippumatta näkyy olevan: pannumyssyä ei jätetä.

puuh.

kannattaa muuten ehdottomasti sairastua hirmuiseen kostajanuhaan (lue: duhaan) silloin, kun kotona ei ole yhtään nenäliinaa, talouspaperia ja vessapaperikin on tehty risteyttämällä kaktuksia hiekkapaperisiilin kanssa. lakujätskiäkään ei ole yhtään. ei yhtään.

rentouttavaa viikonloppulomailua pohjoisessa

käsittämätön muutaman päivän blogitauko selittyy sekä laiskuudella että puolispontaanilla viikonloppureissulla pohjoiseen (pohojoseen). tarkoituksena oli nähdä vanhoja tuttuja ja käydä samalla tarkistamassa, että muutama oulun blogielävä viettää nuorille naisihmiselle sopivaa tervehenkistä ja kunnollista elämää. ja siellähän nuo herrantertut kurissa ja nuhteessa sopuisan seesteisesti pitkin elämän virtaa lipuivatkin.

mistä tiedät olleesi oululaisessa blogitapaamisessa?

- saat keski-ikäiseltä tädiltä baarissa mansikkasuklaata. ja vinkkejä kuinka välttää sarjamurhaaja. en ole uskaltanut syödä ko. suklaita. vielä.

- vastaanottokomitea, torvisoittofanfaari ja itsepiirretty (itsepiirretyt on toiseksi parhaita itseleivottujen jälkeen) keksi.

- päivän ensimmäinen ateria, kahdeksalta illalla ahmaistu saarioisten ihan kamala "broilerisalaatti" (en edes tiedä kumpi sanoista ansaitsisi hipsut enemmän) on parasta maailmassa.

- saat kuulla katu-uskottavasta etukäteispelottavuusvaikutuksestasi (ja olet äärimmäisen tyytyväinen. ja vähän ylpeä.).

- ymmärrät, miksi tulisi pukeutua sadetakkiin ja kahluusaappaisiin syödessäsi ranskalaisia

- nimikkosipsi, -popcorni tai muu pikkusuolainen snacksi.

- löydät matkatavarasi yllättävistäkin paikoista.

- et ota yhtään kuvaa oikealla kameralla.

ei oteta ihan heti uusiksi.

ps. käytännön matkustusvinkkejä ossaajille 1:

n. sadan tunnin (feels like it, anyway) junareissu sujuu näppärämmin, kun katselet läppäristä true bloodia matkalla.

muista: läppäri, laturi, suojalaukku ja muistitikku.

unohda: siirtää ne hemmetin true bloodit siihen muistitikulle

toisilla vaan katsokaas on se musta vyö tässä elämisessä.

päivitetty teksti festari-teeppariisi

kuunneltuani lähimmäisen pitkäkestoista ja ajoittain varsin mielikuvituksekkaastikin muotoiltua kuittailua henkilön "järkevät talvikengät" -valikoiman suppeahkosta koostumuksesta (sisälsi aikaisemmin ne ylipolvensaappaat. kyllä, ne ylipolvensaappat) investoin syksyllä lähes korottomiin talvisaapaksiin. tarkemmin sanottuna bronxin worker/biker/whatever-buutseihin sinisellä perävetoketjulla. käsittämättömästi yhtä aikaa sekä jäisellä että kuraisella kelillä muutaman työmatkan kävelleenä myönnän vastentahtoisesti vätinällä olleen ehkä vähän pointtiakin. ehkä.

saapakset: bronx //boots

vaikka kulunut, ah-niin-ajattoman tyylikkäissä t-paidoissakin (pipoista, hikinauhoista tai vyölaukuista puhumattakaan) suosittu mukahauska sanonta antaa kunnian väkivallalle, minä aion tästä lähtien vannoa kenkäostosten nimeen vittuilun lopettajana. viihdyttävintä toki olisi näiden yhdistelmä.

vaikuta ja voita

tai siis oikeammin: vaikuta (mahdollisesti) ja voita (jotain jossain ihan toisessa blogissa), mutta siitä ei olisi tullut noin näpsäkkää otsikkoa. anyhow, päivän asiaan:






(viimeinen kuva omistettu anneveelle, sitä arseenväristä sitten ensi kerralla)

plussaa:
ne on nahkaleggingsit

miinusta:
ne on nahkaleggingsit

huutoäänestys, pidetäänkö vai ei?
(ja ne on ne jimmy choon versiot henkkikseltä)

ite puin itsenäisyyspäivätanssit.

meillä itsenäisyyspäivää juhlistettiin klassisen tyylikkäästi mäkkärin hamppariaterialla (katsokaas toisilla vaan on vähän hienostuneempi maku. ja se oli plussana, joten ei tässä mitään köyhiäkään olla.) jonne pakotin teromman puoliskon armottomalla kitinällä, ruikuttamisella ja whinellä.

telkkarin on vallannut taas se vaatekavalkadi (thank god for kanavapaketti ja digiboksi). olen jotenkin niin verenjanoinen ja pikkusieluisesti perusilkeä, että ohjelma on minulle aina ihan liian hyväntahtoinen ja kiltti. kommentoijat viljelevät termejä "persoonallinen valinta" ja "omintakeinen asukokonaisuus" ja hymistelevät hyväntahtoisesti, vaikka oikeasti ihan varmasti pidätellään huutonaurua ja tarkoitetaan kansanmurhaan verrattavaa tyyli-itsemurhaa tai etikettivirhettä.

linnavieraat kuitenkiin riivitään palasiksi varmasti riittävän monessa julkaisuvälineessä, joten ajattelinkin käsitellä hampaattoman hyvää tarkoittavaan linnanjuhlakommentointityylin muiden telkkarista tällä hetkellä näkyvien vaatetuksen. oikeastaan ainoastaan siitä syystä, että juuri nyt minulla ei ole parempaakaan tekemistä.



kommentoija: ja seuraavana kättelyvuorossa cobra. tänä vuonna presidentti on ottanut vieraslistalle erityisesti työnsä erittäin henkilökohtaisesti ottavia kuviteltuja poliisihenkilöitä amerikasta. cobran puku on persoonallinen, etumuksesta tavallista avoimempi. huomio kiinnittyy kuitenkin asusteena oleva metallisävyiseen automaattituliaseeseen (kommentoija2: jos oikein muistan, vastaavanlainen nähtiin myös sevettijärven koulun rehtorilla ja eeva ahtisaarella. kommentoija3: olisiko tässä havaittavissa siis ensi vuoden trendiasuste?) joka lienee vahva rauhanpoliittinen kannanotto. pilottilasit sinetöivät kokonaisuuden, joka suorastaan huutaa "olen kiihkeän pimeän puolen omaava oman tiensä kulkija, ja oikeuden puolustaja, keinoja kaihtamatta. ja hyvää itsenäisyyspäivää, rouva presidentti.".



kommentoija: sitten kättelyvuorossa vai pitäisikö sanoa "säikäyttelyvuorossa", kun kyseessä on näinkin mestarillisen ninjamainen hiiviskelijä. (kommentoija2: mna-hah-hah. kommentoija3: mna-hah-hah. kommentoija (käsinkosketeltavan itsetyytyväisenä nokkelan sanailunsa aikaansaamista nauruista): mna-hah-hah.). lara croftin asuvalinta on niukkalinjainen ja jäljittelee funktionaalista pukeutumista. fantastisen (lausutaan kuin sanassa olisi kolme teetä) mielikuvituksekas ja todella omintakeisesti suoritettu poikkeus perinteisestä juhlapukulinjasta. kiitettävää rohkeutta laralta (kommentoija2: ja huomatkaa larankin asuun vaikuttavat rohkeat ase-detaljit.).



kommentoija: ja äsken sisään saapui oli dulocin kunniapääsuurlähettiläs shrek. shrekin maalaisromanttisen, jopa rustiikkisen, etten sanoisi, perinteinen asukokonaisuus nojaa talven trendiväriin, vihreään sekä pienien suollaelävien mongoloidiapinoiden käsityönä tehtyihin asusteisiin. tämä jos joku on vahvan pukeutujan vahva statement-asu (kommentoija2: todella vahva asu. kommentoija3: todella, todella vahva asu.).

kommentoija2: ja lopuksi näytämme teille tuttuun tapaan kolmetoista tuntia torvimusiikilla säestettyä ruuhkatanssikuvaa ja tosi tosi pieniä leivoksia.

vapaavalintaisen adjektiivin mukaista itsenäisyyspäivää kaikille!

riittävän pitkä stormtrooperiksi

joululahjomisangsteissani samoilin loputonta toivottomuuden tunnetta kokien myös henkkamaukan pienten poikaisten osastolla. tämän vaaterekissä nähdessäni ensimmäinen ajatukseni oli, kuten kypsän aikuismaisesti kuuluukin: "juma, x-wing!". enkä voinut muuta kuin määrätietoisesti kipittää pikatahtia tarkastelemaan paidanretaletta lähemmin. harmikseni kuitenkin totesin, että enhän mä edes tunne yhtään 12-vuotiasta pikkupoikaa, jollaiselle paita oli suunniteltu. pikaisen pohdinnan jälkeen luonnollisesti pidinkin paidan siis itse.

koska omistan harvinaisen vähän t-paitoja (t-shirt hellin "i'm ugly on the inside too" ja "i should be in the kitchen" -klassikkotekstipaitojen lisäksi taidan omistaa tasan yhden. perusvalkoisen.), enkä oikein osaa niitä millään tavalla, kotona toteutin itseäni ilmaisten luovuuttani saksien. suunnattoman taiteellisuuspuuskani tulos näkyy tässä.



kyllä, sehän tosiaan on yksiolkaiminen wife-beater. vaikka taannoin totesinkin yhtään minkään tee-se-itse-meiningin latistavan elämäniloni, olen valmis tekemään poikkeuksen kaikenlaisen repimisen, rikkomisen ja tuhoamisen suhteen. se oli kivaa. ja luonnollisesti olen lopputuloksesta järjettömän ylpeä.





ja huomionhakuisen (ja siitä kovaäänisesti kertovan) kissarasitteen ja kameransa jo ajastamaan ehtineen omistajan henkien taiston tuloksena (voittaja toki oli ennalta-arvattava) voidaan vaatetuskuvaa ihastella myös tästä vähän vähemmän tyypillisestä kuvakulmasta.



hah, toisaalla pohditaan reisi-issueita, mutta voisiko joku pikavauhtia tehdä isopäisyydestä muodikasta?

sananen sananlaskusta

tiedättehän sanonnan "paska on ahneen palkka" tai jonkun sen yhtä iloluontoisista variaatioista? vaikka uskonkin edelleen raudanlujasti kaiken mitä äitini pienelle tytölleen kertoi, vuosien (ei, vuosikymmenien) perehtymisen ja omistautuneen asianharrastuneisuuden jälkeen olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa epäillä sanonnan todenperäisyyttä. tai ainakin tänään palkka oli enemmänkin arseenvärinen ja i'm feeling mighty good.



jos tätä lukee joku vähemmän miellyttävän palkkansa saanut tosi tosi ahne, voisitko ystävällisesti ilmoittautua ja voimme ryhmäterapianomaisesti käsitellä kokemuksiasi varoittavana esimerkkinä ja kasvaa kaikki yhdessä ihmisinä? tai ehkä paha karma tuleekin vasta viiveellä? joskus myöhemmin ihan yllättäen ja nurkan takaa, kun on jo aikaa sitten huomannut tapojensa vääryyden ja korjannut elämänsä mallilleen. voi olla, mutta tarkoittaako tämä puolestaan sitä, että jos en vaan ikinä lakkaa olemasta ahne, en saa sitä surullisenkuuluisaa palkkaakaan?

perjantainen työvoitto pikkujouluvaatetukseksi

vaikka iltapäivästä vaatekaappi näytti vielä erehdyttävästi suola-aavikolta ja sängynpäällistä komisti varsin modernisti avantgardistinen tilataideteos nimeltä "aarghaarghaargh, tänään on pikkujoulut, eikä mulla ole mitään päällepantavaa" (tiiti, 2009), tunnetaan myös kansankielellä termillä "ihan kamala kasa vaatteita kenkiä ja kaikkea siltä väliltä", löytyi vaatevarastoista loppujen lopuksi jotain siedettävää.

gyllene skor ja ebaystä viime vuonna ongittu rusettiperäinen vintage-samettimekko saivat edustaa tänään, vain (tätä juhlijaa hiukan harmittavan) vähäisen ajan. mikähän siinä on, että kun itseä huvittaisi kerrankin hippastella, nukuttaa kaikkia lähimmäisiä juuri silloin ihan tolkuttomasti. päätän olla ottamatta tätä henkilökohtaisesti (koska sitähän se ei nyt tietenkään ole) ja pistää sattuman ja elämän yleisen epäreiluuden piikkiin. ja ehkä syödä vähän lakua lohdutukseksi.

kipukenkäfilosofointia torstai-illan iloksi

oletteko koskaan miettineet, miksi ihmeessä kannattaa käyttää kenkiä, joilla kävely vaihtelee asteikolla epäkäytännöllistä ja ikävää - totaalituskainen feet of flames? ai ette. kerron silti.

• sanontahan menee: no pain, no gain (oletankin, että kaikki tähän asti vaivalla keräämäni "gain" on jossain minua odottamassa. sitä mahtaa olla paljon, mitä se ikinä sitten onkaan.)

• kun jokainen askel on harkittu, et tuhlaa energiaa ja vältät tallaamasta tosi pienten eläinten päälle. olet energiatehokas eläinystävä.

• kierrätyshenkinen joululahjaidea! irronneista varpaankynsistä saa kätevästi etnishenkisiä koruja.

• unohdat muut mahdolliset mieltäsi painavat ahdistuksenaiheet (esim. sen, mitä ko. kengät maksoivat), kun käveleminen on kuin työntäisit neuloja kynsiesi alle. mutta toki vain niin paljon tyylikkäämpää.

• kun kävelet välillä seisahtuen, vaikutat todella sivistyneeltä ja filosofiselta ikäänkuin pysähtyessäsi vähän väliä pohtimaan elämän suuria ja hämmästyttäviä kysymyksiä. kuten sitä voisiko pakkaskelillä kävellä sukkasillaan ja jos voisi, niin kuinka pitkään.

• on trendikästä näyttää kärsivältä (toki yhdistettynä edelliseen riski näyttää vain vähän vajaalta on melko suuri).

• ketä kiinnostaa, ne näyttää hyvältä.

ja edelliseen toki millään tavalla liittymättä, kaivoin asoksen soljelliset merirosvolörppäsaapakset esille. ihmettelinkin, miksi ne olivat kenkäkaapin perimmäisessä nurkassa.

kukkamekko, kissa ja öh... kissanainen

kiitos eilisen varsin antoisan katarttisen traumavuodatuksen (yritäpäs sanoa tuo monta kertaa peräkkäin tosi, tosi nopeasti!), pystyn taas vaivatta postaamaan tylsiä päivän asu -kuvia varmasti ihan useamman peräkkäin. tänään mennään vaihtelevan fokusoituneilla crazy cat lady -kuvilla. johtuen lähinnä siitä, että risto arseili tavallistakin enemmän ihan kaiken tekemisen edessä, enkä saanut sitä pysymään puuhkahäntäisenä karvalakkinakaan.







viimeinen kuva on ihan priceless. en tiedä kumman ilme naurattaa enemmän. ei kun hetkinen, tiedänpäs.