tiistai, 9. kesäkuuta 2009

ilkeä pikku-tiiti ja muutama kohteliaampi blogitar käsityömaassa

pukkauduin eilen illalla tampesterilaisblogistien vanavedessä pullastamaan kangasalalle (vai onko se nyt -alle. en välitä, hähää.). se oli joku käsityöpirtti, -navetta tai -heinävaja. olen liian lahopäinen muistamaan ja liian laiska googlettamaan. rhia ehkä voinee täydentää paikan nimen.

oma vaatetus näytti tältä. koska otin kävelemisen huomioon kohtalaisen järkevällä kenkävalinnalla, keksin tehdä liikkumiseni hankalaksi kynähameella. onneksi siellä oli paljon portaita, että pääsin kaakertamaan ankkamaisesti riittävän usein. clever girl.


oma asenteenihan oli kypsän aikuismaisesti vanha kunnon point-n-laugh muiden keskittyessä hieman rakentavampaan ihasteluun. vaikka tilpehööriä oli ties sun mitä (ja osa, puoliväkisin myönnettäköön, jopa ihan hienoja jonkun ihan toisen kotiin) niin oli siellä kaikenlaista ihan täysin käsittämätöntäkin väkerrystä joukossa. kuten laatikoittan erilaisia muovi-kipsi-teko-hedelmiä, -leipiä, ja -leivoksia. olipa keinomateriaalista joku vääntänyt hämmentävän elävänoloisia mansikanpuolikkaita ja appelsiiniviipaleitakin. tai niitä oikeankokoisia pajustapunottua elefantteja, hirviä ja pterodaktyylejä. joka kodin perustarvike, indeed. ei voi kun ihmetellä ihmismielen perustavanlaatuista ja etenkin loputonta kekseliäisyyttä tällaisissa asioissa syöpälääkkeen sijaan.

mut panama-hatut ja oopperakiikarit, ne on aina tyylikkäitä. ja ne hinnat. ihan kaikessa oli myös maalaisromanttinen hintalappu.

vaikka rustiikkinen maalaisromantiikka menneiden aikojen söpöstelyfiiliksellä voisi pienissä määrin ollakin ihan sievää, ainakin omalla kohdalla kaikki se herttaisen rosoinen röyhelömäärä yhdessä paikkassa purkautui lähinnä hihityksenä. mielikuva oli (kuten hansu mahtavasti asian eräässä röyhelökkäistä vajoista ilmaisi), että söpöys on käynyt täällä ja oksentanut.

esimerkkiä överisöpöydestä esimerkiksi tässä (huomatkaa hintalaput ihan just kaikessa). tyynyjä luulisi ainakin olevan riittävästi. jos pitsihörhellys ei äklötä tarpeeksi, sängyn alta pukkaa kärppänä vielä pajukorillinen pastellinsävyisiä sydänkehyksiä.


maanalainen pupuarmeija valmistautuu maailmanvalloitukseen. chaaaaarge! kannattaa ensi kerralla siis vilkaista sinne kermakkoon ennen kaatamista. ei ole pieni ihminen turvassa missään, ei.


ihan isänsä näköinen.


tässä kohtaa lienee somistajallakin napsahtanut. tai sitten tuijotuskalaa mansikoilla picnic-korista on mannerranskalaisen keittiön uusimpia tuulahduksia. mitäs minä tiedän.


pulla oli kuitenkin hyvää ja oravat söpöjä. niistä ei ole kuvaa. miksi ikuistaa mitään positiivista.

mukana retkueella siis olivat mää (ite eka.) ja sen (pikkaisen) paremminkäyttäytyneen osion porukasta muodostivat (ja jos nyt unohdan jonkun, ks. ensimmäisen kappaleen viimeinen lause): rhia, hansu, peppis, maria, molly moll, rieppa ja noora. heidän blogeistaan saattaa löytyä myös kuvia muista ihmisistä, joihin oma pikku kameranreppanani ei kyennyt.

16 kommenttia:

Salka kirjoitti...

Otsake on aivan loisto, hih :D

Itse en kykenisi tuollaista sisustustyyliä ottamaan omaan kotiin, mutta joidenkin kodeissa se varmasti toimii. Ei kuitenkaan 70-luvun kerrostalossa xD Ja hih, tuo viimeinen kuva, apuva :D

Rhia kirjoitti...

En pysty lopettaan nauramista. Voiko nauraminen olla vaarallista?
Täytyy sanoa että vaikka käynkin tuolla paikassa vähintään sen kaksi kertaa vuodessa ei mun kotini näytä lähellekään tuolle. Meillä kun tuo isäntäkin on suhteellisen voimakastahtoinen luonteeltaan niin en pysty toteuttamaan sisustuksellisia ambitioitani ihan täysillä =D
Kukas sen teatterikiikarikuvan ottikaan? Hansu? Pitää vinkua se siltä lainaan =D oli nimittäin niin mahtava!

PupuLihavisto kirjoitti...

Ööh, hieman liian söpöä jopa nti Lihaviston makuun...;) Mää oisin ollu ihan yhtä ilkiänä, hähää!;)Kalanmakuset mansikat, hmmm...

Vaan sääpä sitte varmaan kivasti erotuitkin sopivan särmikkäänä tuolta yltäkylläisen romanttisesta pikkusöpömiljööstä:)

Micci kirjoitti...

Hahahaha, repesin totaalisesti tolle "isänsä näköinen"! XD
Onhan tuolla näköjään aikamoista yltiösöpöilyä suurin osa, eikä kyllä toimis meilläkään. :)

Maria kirjoitti...

Ahhihiih, sä kyllä taidat tuon teksteillä naurattamisen taidon ^^ Mahtavan huippua settiä :D ^^

Molly Moll kirjoitti...

hih, nuo puput näyttävät tuossa sinisävyisessä kuvassa ihan hattivateille! :D

Rva Herttainen kirjoitti...

Hihii, oli niin hauskaa nähdä toi nalle vaunuissa -kuva, kun jossain toisessa blogissa näin kuvan jossa otit sitä kuvaa ;D

Ja mahtava kierros selostuksineen kyseisestä paikasta :D

Mikaela kirjoitti...

Piknik-kori jossa on kala?? Yööökkss...

sarakissa kirjoitti...

Se on -alle! ihan pakko päästä pätemään kun kerrankin on jotain hyötyä siitä että kituutin nuoruuteni tuossa kunnassa :D

Huipusti kirjoitettu, taas kerran! miten onnistutkin aina suoltamaan niin loistavilla mielikuvilla ja sarkasmilla väritettyä tavaraa :)

Leena kirjoitti...

jestas miten tiiti erottui kuin cruella de vil söpöoksennuksen seasta

tiiti kirjoitti...

salka: hih, oon tosta aika ylpeä, myönnän :D jooei mullekaan.

rhia: voi olla, jos esim. nauraa mafia-hautajaisissa. tai juoksuhaudassa. esim. en muuten muista, mutta toivottavasti kiikarikuva löytyy, se oli ihan priceless :D

pupulihavisto: en kyllä ollut ihan varautunut tuohon määrään söpöyttä. nahkatakki suojaa ylimääräsöpöyslaskelmalta :D

micci: oispa muuten kerrassaan hämmentävä ajatus jostain tuollaisesta sisustustyylistä teillä :D

maria: hih, kiits. ylisöpöys yllytti :D

molly moll: totta! mä en osannut väsätä sitä kuvaa normivärisemmäksi, joten olkoon nyt hattivattiarmeija :D

rva herttainen: taisi olla marian blogissa semmoinen "the claw" -kuva, jossa mun käsi on ihan vinkeenä :D

mikaela: hih, sama ajatus, mutta ehkä se somistaja on silläkin halunnut jotain ilmaista :D ja tuossa ällösöpöydessä tuo ei edes oikein enää tuntunut missään...

sarakissa: olen usein humalassa.

leena: kieltämättä hiukan. ja mä omavaltaisesti päätän, että cruella de vil on kohteliaisuus, joten kiitos :D

Bemary kirjoitti...

Mistähän toi oksennusläppä on alunperin lähtenyt, sillä kaverinikin mainitsi keväällä GT:ssä käydessämme, että sinne oli "80-luku oksentanut" ja tästä lausahduksesta jäi joskus musitijälki ihan mun blogiinkin. :D Ei mutta joo, liika on liikaa, niissä röyhelöissäkin.

Forêt noire kirjoitti...

Oih ja voih naurulihaksia! Tosiaankin niin übersöpöä puputjanallet, että meinaa mennä henki nauraessa. Niin mieletön postaus =oDDD Olet kyllä kynäilijä vailla vertaa!

tiiti kirjoitti...

bemary: en muuten tiiä. ja sehän on vähän hassukin, kun tarkemmin ajattelee. pitäis kai olla, että söpöys olis syöty ja sitten oksennettu :D

forêt noire: hih, no kiitokset. johonkin sitä pitää sisäinen ahdistuksena purkaa :D

heini kirjoitti...

sää oot niiiiiiiiiiin hauska :-------D oikeesti, voisin taata, että äö:si lähentelee 140:tä. tai ainakin verbaalinen kyvykkyytesi on ihailtavan humoristisen sarkastisen aarghhkaikkea<3 mä niiiin tykkään:---]

tiiti kirjoitti...

heini: heh, erityisesti itseni mielestä. hemmetti, kaikki älykkyyskommentit on mun akilleen kantapää. tuo on nyt virallisesti jopa kivampi kommentti, kuin se herttaisen taannoinen lentoemäntäbarbivertaus :D